Mansikka ei ole marja, mutta vesimeloni on – tiesitkö näitä outoja faktoja?

Kasvismaailma on ihmeellinen. Monet tutuista kasviksista ovatkin todellisuudessa jotain ihan muuta kuin olet luullut.

Kasvisten maailma on hiukan hankalampi kuin voisi kuvitella. Ei ole olemassa yhtä oikeaa määritelmää niiden jakamiseksi esimerkiksi vihanneksiin, marjoihin ja hedelmiin. Jotkut määritelmät kuulostavatkin todella hassuilta, vaikka pitävätkin paikkansa.

Moni ehkä tietää, että tomaatin hedelmä on kasvitieteellisesti marja, mutta ruokamaailmassa on paljon muitakin outoja faktoja, joita on vaikea ymmärtää. Termit, joita yleensä käytämme – hedelmä, vihannes, marja, vilja ja pähkinä – saattavat johtaa harhaan. Huffington Post on nyt listannut uskomattomimmat faktat.

Tässä ruoat, jotka eivät ole sitä, mitä luulet:

Vesimeloni: Koska marja on mehevien hedelmien tyyppi ja yleensä monisiemeninen, on vesimelonikin kasvitieteellisesti marja.

Munakoiso: Myös munakoiso on kasvitieteellisessä mielessä marja, vaikka se onkin helppo mieltää vihannekseksi.

Chilipaprika: Tulisuudestaan tuttu chilipaprika on myös marja.

Banaani: Tätä et tiennyt – myös banaani on marja! Banaanipuukaan ei oikeastaan ole puu, vaan kasvitieteellisesti se luokitellaan ruohoksi.

Mansikka: Kumma kyllä, mansikka puolestaan ei ole marja, vaan ruusukasvien heimoon kuuluva epähedelmä.

Karhunvatukka: Myöskään karhunvatukka ei oikeastaan ole marja, vaikka se tuottaakin marjan tapaisia hedelmystöjä.

Vadelma: Vadelmaakaan ei kasvitieteellisesti luokitella marjaksi, vaikka puhekielessä se sitä onkin.

Avokado: Moneen maukkaaseen reseptiin sopiva avokado on hedelmä, ei vihannes.

Paprika: Paprikatkaan eivät ole vihanneksia, vaan hedelmiä.

Kurpitsa: Myös kurpitsa luetaan oikeastaan hedelmäksi.

Kurkku: Usko tai älä – myös kurkun voi laskea hedelmien joukkoon.

Maissi: Maissi on vilja, ei vihannes.

Kvinoa: Trenditietoisten rakastama supervilja kvinoa ei kuitenkaan ole viljaa, vaan siemen.

Maapähkinä: Maapähkinät eivät ole pähkinöitä, vaan palkokasveja.

Näin valmistuu avokadojäätelö:


(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat