Yhdysvaltalainen Archer-yhtiö yhteistyössä United Airlines -yhtiön kanssa pyrkii tarjoamaan tulevaisuudessa kestäviä kimppakyytejä ilmojen halki.
Lentoaluksia valmistava Archer esitteli hiljattain tuotantoluokan Midnight-lentotaksin.
Futuristista helikopteria muistuttava vehje nousee ja laskeutuu pystysuoraan, mutta helikopterista eroten se toimii sähköllä.
Archer-yhtiön toimitusjohtaja ja perustaja Adam Goldstein arvioi, että helikopterin tavoin käyttäytyvät sähköalukset alkavat olla lähellä ekologisesti kestävää tasoa teknologian osalta.
Midnight-lentoaluksen virta riittää yrityksen mukaan jopa sadan kilometrin matkaan ja vauhtia voi olla parhaimmillaan 240 kilometriä tunnissa.
– Voit saada turvallisemman matkan kimppakyydin hinnalla ja yli tunnin sijaan, matka lentokentälle kestää kymmenen minuuttia, Goldstein lupailee.
Reitit ja hinta
Midnight-alus odottaa edelleen Yhdysvaltain ilmailuhallinnon hyväksyntää, mutta yritys on jo lanseerannut ensimmäisen reitin.
Goldstein sanoo, että ensimmäinen reitti kulkee vuonna 2025 Manhattanin keskustasta lentokentälle.
– Tarjoamme palvelua aluksi paikoissa, joissa on jo tarvittava infrastruktuuri, Goldstein kertoo.
Tulevat reitit kulkevatkin muilta Manhattanin helikopteriasemilta lentokentille. Palvelua suunnitellaan lanseerattavaksi myös muissa suurkaupungeissa Yhdysvalloissa.
Hintaluokan käsittämiseksi Goldstein antaa esimerkin.
– Matka keskustasta lentokentälle on 15 mailia, ja hintaa sille tulee 90 dollaria, Goldstein kertoo.
– Eli mailin matka maksaa asiakkaalle kuusi dollaria, joka on hieman enemmän kuin alalla on arvioitu, mutta hinta on verrattavissa kimppakyytiin, Goldstein pohtii.
