Manchester Unitedille katkera tappio – Sevillan varavahdin ällistyttävät torjunnat kantoivat loppuotteluun: "Kumpi on kuuluisampi, U2-häiskä vai tämä Bono?"

Espanjalaisseura Sevilla eteni Eurooppa-liigan loppuotteluun, kun se voitti sunnuntai-iltana välierässä kamppailua hallinneen Manchester Unitedin maalein 2-1.

United voitti laukaukset maalia kohti lukemin 7-3, mutta espanjalaisjoukkueen suuri sankari oli torjuntavastuuta viime aikoina kantanut seuran marokkolainen kakkosmaalivahti Bono. Toisen puoliajan alussa United laukoi ensimmäisen viiden minuutin aikana viidesti saaden myös useita läpiajoja, mutta Bono selvitti tilanteet toistuvasti.

Videolla näytteitä Bonon torjuntatyöskentelystä.

– Kumpi on kuuluisampi, U2-häiskä vai tämä Bono, kyseli myös C Moren jalkapalloselostaja Tuomas Virkkunen.

United otti avausjaksolla johdon Bruno Fernandesin rangaistuspotkumaalilla, mutta tauolle edettiin 1-1-tilanteessa Suson tasoituksen myötä.

Englantilaisjätti tuhlaili toisella jaksolla toinen toistaan parempia tilanteita, ja lopulta ratkaisijaksi nousi United-puolustuksen ja maalivahti David De Gean väliin yksin jäänyt Luuk de Jong, joka viimeisteli Sevillan 2-1-voitto-osuman.

Sevilla kohtaa perjantaina pelattavassa loppuottelussa Internazionalen ja Shakhtar Donetskin välisen toisen välierän voittajan.

Loppuottelupaikka on Sevillalle sen historian kuudes kilpailun historiassa.

Lue myös:

    Uusimmat