Manchester Citylle huipputärkeä jatkosopimus – kiinnitti ykköstähtensä

Manchester Cityn keskikenttäpelaaja Kevin De Bruyne oli tiistaina jalkapallon miesten Mestarien liigan ensimmäisessä puolivälieräpelissä ratkaisijan roolissa Dortmundia vastaan. Keskiviikkona City palkitsi kentällä kunnostautuneen De Bruynen kahden vuoden jatkosopimuksella, joka pitää belgialaispelaajan Manchesterissä ainakin kevääseen 2023.

De Bruyne laukoi kotijoukkueen 1–0-avausosuman ja pani toisen puoliajan lopussa syötöllään alulle hyökkäyksen, jonka Phil Foden päätti 90. minuutilla voittomaaliin. City voitti ottelun 2–1.

De Bruyne on pelannut Manchester Cityssä vuodesta 2015, eli hän tuli Saksan Bundesliigan Wolfsburgista Cityyn hieman aiemmin kuin englantilaisjoukkuetta valmentava Pep Guardiola. De Bruyne ja Guardiola jakavat jalkapallosta pitkälti saman pelikäsityksen.

– Tavoitteemme ovat täysin linjassa, haluamme samoja asioita, De Bruyne myönsi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Suomen kiusana EM-alkulohkossa

De Bruyne pelaa laadukkaissa joukkueissa niin seura- kuin maajoukkuetasollakin. Ensi kesän EM-lopputurnauksessa Suomen kanssa samassa alkulohkossa pelaava Belgia on yksi kisojen ennakkosuosikeista ja De Bruyne kenties maajoukkueensa tärkein pelaaja.

– Pelaan urani parasta jalkapalloa, ja tunnen rehellisesti, että sitä on tulossa lisää, kesäkuussa 30 vuotta täyttävä De Bruyne sanoi.

Kotimaisen sarjakautensa mitä ilmeisimmin Englannin valioliigamestaruuteen päättävä City joutuu Mestarien liigan puolivälieräparissa Dortmundia vastaan yllättävän koville. Marco Reusin Dortmundille Manchesterissä laukoma vierasmaali on ensi viikon keskiviikkona arvossaan, kun saksalaisjoukkue isännöi toista puolivälieräkohtaamista.

Dortmundille jäi jossiteltavaa

Dortmundille jäi jossiteltavaa tiistaina avauspuoliajan lopun tilanteesta, jossa City-vahti Ederson sähläsi vastaantulossaan niin, että pallo ajautui Dortmundin englantilaiselle keskikenttäpelaajalle Jude Bellinghamille. Tämä pääsi iskemään pallon tyhjään maaliin.

Romanialainen päätuomari Ovidiu Hategan kuitenkin hylkäsi osuman. Syynä oli tuomaritulkinta, jonka mukaan Bellingham oli tullut tilanteeseen jalkapohja edellä. Tuomio oli kyseenalainen.

Videotarkistustakaan tilanteesta ei voitu tehdä, koska Hategan oli pistänyt pelin poikki jo ennen kuin Bellingham oli tuikannut pallon maaliin.

– Otin pallon varmuudella haltuuni sääntöjen mukaisesti. Aikana, jolloin käytössä on monta kameraa, on turhauttavaa, ettei tilannetta voitu tarkistaa videolta, Bellingam ihmetteli.

Real lähellä välieräpaikkaa

Tiistain toisessa puolivälierässä Real Madrid kaatoi Madridissa Liverpoolin 3–1. Numerot olivat samat seurojen kolmen vuoden takaisessa, tulikivenkatkuisessa Mestarien liigafinaalissa.

– Jos haluat selviytyä välieriin, sinun on ansaittava paikkasi. Me emme tehneet niin, varsinkaan ensimmäisellä puoliajalla, Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp tiivisti.

Lue myös:

    Uusimmat