Manchester City suomalaistimantin perässä – "Se on suosikkiseurani"

150867154
Matias Siltanen on siirtohuhujen mukaan Manchester Cityn tähtäimessä.Lehtikuva
Julkaistu 17.06.2025 11:03
Toimittajan kuva

Eetu Ikola

eetu.ikola@mtv.fi

@eetuikola

Ruotsalaisseura Djurgården IF:n Matias Siltanen kommentoi siirtohuhuja, joiden mukaan Manchester City on monien suurseurojen tavoin 18-vuotiaan suomalaispelaajan kintereillä.

Siltanen siirtyi täksi kaudeksi KuPSin riveistä Djurgårdeniin. Ennen miljoonasiirron toteutumista lukuisat huippuseurat, kuten englantilaisjätti Manchester City, harkitsi myös tarjousta nuoresta suomalaistimantista.

KuPsin entisen mestarivalmentajan Jani Honkavaaran luotsaama Djurgården voitti kuitenkin siirtokilvan Siltasesta, joka on saanut runsaasti peliaikaa ensimmäisen puolen vuoden aikana. Hän on avannut 12 ottelusta Ruotsin Allsvenskanissa 11.

Siltanen valittiin aiemmin tässä kuussa myös ensi kertaa Suomen A-maajoukkueeseen, mutta peliaikaa ei vielä MM-karsintaotteluissa Hollantia ja Puolaa vastaan kertynyt.

Siltanen on tällä hetkellä tyytyväinen Djurgårdenissa, mutta pitkään suomalaista keskikenttälahjakkuutta tarkkaillut Manchester City on tiettävästi edelleen hänen perässään.

– On hienoa, että seurat ovat kiinnostuneita. Jos sinut yhdistetään suuriin seuroihin, se tarkoittaa, että olet tehnyt jotain oikein. Se on siis hieno tunnustus, Siltanen kommentoi Fotbollskanalenille.

– Mutta pelaan nyt Djurgårdenissa ja haluan keskittyä tekemään hyvää työtä täällä. Koskaan tiedä, mitä sitten tapahtuu.

Siltanen myöntää, että aiemmin hänestä kiinnostuneet seurat ovat edelleen jossain määrin kuvioissa. Suomalaislupaus paljastaa omaavansa myös erityisen suhteen Manchester Cityyn.

– Se se on suuri asia (että City on kiinnostunut). Se on suosikkiseurani. Olen käynyt Manchesterissa muutaman kerran ja nähnyt Cityn pelaavan. Joten se on tietysti todella hauska asia, Siltanen sanoi.

– Olen käynyt siellä kahdesti. Näin Cityn pelaavan Tottenhamia ja Evertonia vastaan.

Siltanen täytti 18 vuotta sen jälkeen, kun hän siirtyi Djurgårdeniin. Aiemmin häntä ei oltaisi voitu rekisteröidä esimerkiksi Manchester Cityn joukkueeseen, mutta nyt tilanne on toinen.

Tuoreimmat aiheesta

Valioliiga