Mallia ulkomailta, seuraa netistä – suurkaupunkien seksihuumeilmiö chemsex leviämässä Suomeen

Osa miesten kanssa seksiä harrastavista miehistä tehostaa seksikokemusta huumeita käyttämällä.

Chemsexiksi kutsuttu käyttökulttuuri on tunnettu Lontoon ja Berliinin kaltaisissa suurkaupungeissa, mutta tuore kysely antaa viitteitä sen läsnäolosta myös Suomessa.

Vuonna 2017 tehdyssä Positiiviset ry:n, Hivpointin ja A-klinikkasäätiön Muunto-hankkeen toteuttamassa kyselyssä selvitettiin noin tuhannen miesten kanssa seksiä harrastavan miehen käyttäytymistä muun muassa päihteiden käytön osalta. Aineistossa selvitettiin chemsexiä välillisesti, tiedustellen vastanneilta ovatko he harrastaneet seksiä päihteiden vaikutuksen alaisena viimeisen vuoden aikana.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Merjan tytär siirtyi kannabiksesta koviin huumeisiin 7:53

Pidetään omana huumekulttuurina

Kyselyn aikaan A-klinikkasäätiölle korkeakouluharjoittelijana työskennellyt Ella Saarinen kertoo, että chemsexillä tarkoitetaan huumeiden käyttämistä nimenomaan seksiä harrastamista varten.

Saarinen on perehtynyt kyselyyn ja chemsex-ilmiöön, ja on kirjoittanut raportin kyselyn tuloksista ja chemsex-ilmiöstä Suomessa. Hänen arvionsa mukaan osa vastanneista ei ole ajatellut olevansa osa chemsex-kulttuuria, vaan päihtyneenä on harrastettu seksiä spontaanisti.

– Chemsex-kulttuurissa ei sattumalta päädytä harrastamaan seksiä päihtyneenä, vaan seksiin tarkoituksellisesti valmistaudutaan käyttämällä päihteitä, Saarinen kuvailee ilmiötä.

Käytön tarkoituksia ovat muun muassa seksin nautinnollisemmaksi tekeminen, kiihottuneisuuden tai kestävyyden lisääminen ja omista estoista ja epävarmuuksista vapautuminen. Käytettyjä aineita ovat esimerkiksi gamma sekä amfetamiinit, joita saatetaan käyttää myös suonensisäisesti.

Ulkomailla chemsexiä pidetään erillisenä huumekulttuurina, sillä käyttö eroaa monista muista käyttäjäryhmistä. Käyttäjät eivät välttämättä pidä itseään huumeiden käyttäjinä lainkaan.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Asenteet löystyvät, käytetäänkö huumeita jopa työstressiin? 9:00

Päihdeseksi suhteellisen yleistä

Valtaosa kyselyyn vastanneista miehistä oli käyttänyt vuoden sisällä seksin yhteydessä jotain päihdettä. Laillisten päihteiden eli alkoholin ja hengitettävän seksistimulantti poppersin lisäksi 13 prosenttia vastanneista oli käyttänyt laittomia huumeita seksin yhteydessä.

Kahdeksan prosenttia vastanneista oli käyttänyt kannabista seksin yhteydessä, viisi prosenttia ekstaasia. Gammaa tai lakkaa, amfetamiinia ja metamfetamiinia oli käyttänyt kolme prosenttia.

Saarisen mukaan tulokset voivat heijastella ulkomailla tehtyjä havaintoja siitä, että homo- ja bi-miehet käyttävät valtaväestöä enemmän huumeita.

Vastaukset antavat viitteitä myös siitä, että metamfetamiinin käyttö ja huumeiden suonensisäinen käyttö ovat suhteessa tavanomaista yleisempiä vastanneilla kuin muulla väestöllä. Kumpikin on liitetty ulkomailla chemsexin harrastamiseen.

– Varsinkin ulkomailla on pistokäyttöä, mutta Suomesta ei juuri voida sanoa, Saarinen kertoo.

Muuten tulokset eivät tulleet täytenä yllätyksenä, sillä kentällä toimivien järjestöjen ja tahojen piiristä oli tullut tieto, että chemsexiä tapahtuu myös Suomessa.

– Suomessa varmasti tapahtuu, ja pikkuhiljaa tulee varmasti tietoa laajuudesta, Saarinen toteaa.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Kansanedustaja: Kovat huumeet voisi siirtää yhteiskunnan jakeluun 11:35

Mallia ulkomailta, seuraa netistä

Tulosten perusteella seksiä ryyditettiin päihteillä useimmin pääkaupunkiseudulla. Ulkomailla päihteitä seksin yhteydessä käyttäneet olivat käyttäneet laittomia huumeita seksin yhteydessä yleisemmin kuin vain Suomessa seksin ja päihteet yhdistäneet. 

Tämä tukee käsitystä siitä, että malli huumeiden käytöstä seksin yhteydessä saadaan ulkomailta.

– Tiettyjen aineiden käyttö saa inspiraatiota ulkomaisista piireistä. Jotkut saattavat matkustella jonnekin, missä kohtaavat chemsex-kulttuuria, Saarinen arvioi.

Ulkomailla deittisovellukset ovat suuressa roolissa chemsexissä. Tiettävästi myös Suomessa ilmiö on havaittavissa esimerkiksi homoille suunnatuissa sosiaalisen median seuranhakupalveluissa.

Suuri osa vastanneista tavoitettiin deittipalveluiden kautta, jolloin seksuaalisesti aktiiviset miehet korostuvat tuloksissa. Saarinen painottaa, että kysely ei edusta kaikkia miesten kanssa seksiä harrastavia miehiä.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Muuntohuumeiden lisääntynyt käyttö huolestuttaa 7:10

Tarve räätälöidylle avulle?

Kyselyn perusteella seksiä huumeiden kanssa harrastaneilla oli muita vastanneita enemmän kumppaneita ja muuta seksuaalista riskikäyttäytymistä. Riskialtis seksuaalikäyttäytyminen lisää esimerkiksi tartuntatautien riskiä, kuten myös suonensisäinen käyttö. Toisaalta nämä henkilöt kävivät muita useammin sukupuolitautitesteissä.

Lisäksi huumeiden käyttö sinänsä pitää sisällään erilaisia riskejä. Saarisen mukaan chemsexin harrastajilla voi olla puutteelliset tiedot käyttämistään aineista, niiden käyttötavoista ja -määristä, koska käyttäjät eivät ole osa perinteistä huumekulttuuria. Käyttäjät voivatkin tarvita neuvoja, jotta aineita käytettäisiin mahdollisimman turvallisesti.

Saarisen mukaan käyttäjille voisikin olla tarpeen tarjota palveluita, joista saada tietoa ja tukea haittojen vähentämiseen ja päihteiden käytön lopettamiseen tai vähentämiseen. Nykyiset päihdepalvelut tavoittavat hänen mukaansa toisenlaisia käyttäjäryhmiä.

– Palvelut kannattaisi tehdä seksuaalineuvonnan kautta, koska ne jo tavoittavat tätä ihmisryhmää, Saarinen esittää.

Tämä olisi hyvä ratkaisu, sillä seksuaalineuvonnassa myös voidaan tavallisia päihdepalveluita paremmin ymmärtää, mistä ilmiössä on kyse.

– Tärkeää on, että palvelussa ei kauhistella, että ”voi voi kuinka kauheaa”. Tuskin kukaan haluaa sellaista kuulla siinä vaiheessa, Saarinen kuvailee.

Hän pitää myös tärkeänä, että apua hakevia tuetaan myös mielenterveysasioissa. Ongelmallisessa päihteidenkäytössä voi näet olla taustalla esimerkiksi omien epävarmuuksien lääkitsemistä huumeilla.

Juttua päivitetty 29. tammikuuta kello 14.04: Kyselyä oli toteuttamassa Hivpointin ja Positiiviset ry:n lisäksi A-klinikkasäätiön Muunto-hanke.

Lue myös:

    Uusimmat