Yhä useampi nuori muistaa käyttää kondomia, mutta seksitautitilastoissa se ei näy – erityisesti yksi tauti huolettaa lääkäriä

Miksi sukupuolitaudit ovat edelleen iso tabu? 9:49
KATSO VIDEO: Miksi seksitaudit ovat edelleen iso tabu? Iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back Huomenta Suomen vieraana.

Ehkäisy- ja seksivälineitä myyvä yritys RFSU tutkii nuorten kondomin käyttötottumuksia vuosittain. Viime vuonna 83 prosenttia kyselyyn vastanneista nuorista kertoi käyttäneensä kondomia viimeisen vuoden aikana. Silti seksitaudit leviävät Suomessa ennätyksellistä vauhtia.

RFSU:n kondomikyselyyn vastasi kaikkiaan tuhat suomalaista. 16–20-vuotiaista vastaajista 83 prosenttia kertoi käyttäneensä kondomia viimeisen vuoden aikana. Vuoteen 2020 verrattuna kondomia käyttäneiden nuorten määrä oli noussut 26 prosenttiyksikköä.

Emme toki tiedä näiden vastausten perusteella, kuinka usein nuoret käyttivät kondomia viimeisen vuoden aikana, mutta tulos on kuitenkin merkki siitä, että kondomia käytetään ja useampi käyttää kondomia kuin aikaisempina vuosina, RFSU:n seksuaaliterveyden asiantuntija Susanna Ruuhilahti kertoo.

Tutkimuksen tuloksista paljastui, että kondomi on muita ehkäisyvälineitä suositumpi niin nuorten kuin muiden ikäluokkien keskuudessa. 

Nuoret liittävän kondomin käyttöön enemmän myönteisiä adjektiiveja ja attribuutteja kuin aiemmin. Henkilöä, joka ehdottaa kondomin käyttöä pidetään vastuullisena, aikuisena, huomaavaisena ja kokeneena. Vain muutama prosentti vastaajista piti kondomin käytön ehdottamista tylsänä tai epäseksikkäänä.

Tippuritapaukset kaksinkertaistuivat vuodessa

Vaikka suomalaisnuoret vaikuttavat RFSU:n kyselyn perusteella suhtautuvan kondomin käyttöön myötämielisesti ja moni ilmoittaa myös käyttäneensä kondomia ehkäisyyn, on Suomen seksitautitilastoissa näkyvissä huolestuttavia merkkejä.

Lähes kaikkia tauteja on viime vuoden aikana raportoitu enemmän kuin edeltävänä vuonna. Erityisen paljon nousua on tippuritapauksissa, mutta myös kuppa- ja hiv-tapausten määrät ovat nousseet, kertoo iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back HUS:sta. 

Sen sijaan klamydiatapausten määrä ei ole lisääntynyt, vaikka sitä raportoidaan eniten eli noin 16 000 tartuntaa vuosittain.

Hiltunen-Back pitää etenkin tippuritapausten yleistymistä huolestuttavana. 

Tippurimäärät ovat olleet vähän nousussa jo useamman vuoden ajan, mutta nyt tartuntojen määrä kaksinkertaistui. Kun vuonna 2021 tartuntoja raportoitiin noin 500, oli niitä viime vuonna jo tuhat.

Tippurista on tullut nuorten naisten tauti, aiemmin sitä löytyi keski-ikäisiltä miehiltä

Aiemmin tippuria ei pidetty nuorten seksitautina, mutta tilanne on muuttunut.

Nyt nimenomaan nuorilla ja etenkin nuorilla naisilla on ollut yllättävän paljon oireettomia tippuritartuntoja. Se tuntuu kulkevan käsi kädessä klamydian kanssa, joka on yleensä alle 25-vuotiaiden tauti. 

Aiemmin tippuri tuotiin ulkomailta ja se oli enemmän keski-ikäisten miesten tauti, Hiltunen-Back kertoo.

Vuonna 2022 tilastoiduista noin tuhannesta tippuritapauksesta yli puolet löytyi alle 35-vuotiailta.

Kuppaa sen sijaan esiintyy enemmän vanhemmilla kuin nuoremmilla suomalaisilla, ja tapausmäärät pyörivät muutamissa sadoissa.

Hiv-tilastoissa näkyvät jo kotimaassaan tartunnan saaneet pakolaiset ja suonensisäisten huumeiden käyttäjät

Hiv-tartuntojen kasvanutta määrää puolestaan selittävät Suomeen saapuneet hiv-positiiviset maahanmuuttajat.

Suomeen on saapunut pakolaisia, joilla on jo maahan saapuessaan ollut hiv-diagnoosi ja lääkitys käytössä, mutta meidän rekisteriimme ne tulevat näkyviin uusina tapauksina. Hiv:stä ei siis tarvitse olla sinällään huolissaan.

Milloin hiv-testiin kannattaa mennä? Juttu jatkuu videon alla.

Mistä tietää, milloin pitää mennä hiv-testiin? 0:40
HIV-testi ei ole vain huumeita käyttäville, eikä tauti leviä vain suonensisäisesti huumeita käyttämällä. Viiden jälkeen -ohjelmassa käsiteltiin sitä, milloin kannattaa mennä HIV-testiin.

Hiltunen-Back kuitenkin huomauttaa, että pääkaupunkiseudulla on käynnissä hiv-epidemia suonensisäisiä huumausaineita käyttävien keskuudessa.

MTV uutisoi toukokuussa, että viimeisen kolmen vuoden aikana pääkaupunkiseudulla on todettu useita kymmeniä hiv-tartuntoja suonensisäisten huumeiden käyttäjillä, kun edeltävän seitsemän vuoden aikana tapauksia rekisteröitiin kaikkiaan vain kuusi.

Asiantuntijoiden mukaan kyseistä kohderyhmää ei testata tällä hetkellä tarpeeksi, joten todellista hiv-tilannetta ei tiedetä.

Kondomin käyttämättömyyteen useita syitä

Kondomi on ainoa ehkäisyväline, joka suojaa seksitaudeilta yhdynnässä, anaaliyhdynnässä tai suuseksissä.

Toisinaan kondomeja rikkoutuu ja se on ihan normaalia. Rikkoutunutkin kondomi suojaa paljon tehokkaammin seksitaudeilta kuin se, ettei kondomia käytä ollenkaan. Tietenkin tartuntariski riippuu siitä, kuinka nopeasti huomaa kondomin rikkoutuneen, Hiltunen-Back kertoo.

Kondomien rikkoutumiset eivät silti selitä seksitautien leviämistä Suomessa, vaan tilastoissa näkyvät tapaukset, joissa seksiä on päädytty harrastamaan suojautumatta.

Katso videolta, kuinka kierukka asennetaan ja poistetaan kohdusta, Juttu jatkuu videon alla.

Mikä ihmeen kierukka? Tältä se näyttää ja näin se toimii 3:20
Kondomin käyttö on ainoa keino suojautua seksitauteja vastaan. Esimerkiksi kierukka ehkäisee vain raskauksia.

RFSU:n seksuaaliterveyden asiantuntija Susanna Ruuhilahti sekä Eija Hiltunen-Back huomauttavat, ettei kondomin käytön puheeksi ottaminen ole edelleenkään kaikille helppoa ja syitä siihen, miksi kondomi toisinaan jää käyttämättä, on useita.

Kyseessä on kompleksinen asia, mutta syitä voivat olla esimerkiksi se, että seksin hetki syntyy yllättävässä tilanteessa, jolloin kondomeja ei ole saatavilla. Toisinaan intohimo vie järjen tai tilanteeseen on joutunut pakotettuna. 

– Joillekin kondomi aiheuttaa erektiovaikeutta. Joillekin kondomin käytöstä keskustelu tuntuu kiusalliselta tai vaikealta, Ruuhilahti kertoo.

Ruuhilahden mukaan kondomin käyttämättömyyttä voi selittää myös se, että joidenkin mielestä seksi tuntuu paremmalta ilman sitä. 

Joillakin asiaan liittyy välinpitämättömyyttä tai kyvyttömyyttä pitää hetkessä huolta itsestä tai toisesta, johtuen monista eri syistä.

Ei kukaan tietoisesti ajattele, että aivan sama, mitä minulle tapahtuu. Jos taustalla on paljon hankalia tilanteita ja elämässä haasteita, ei kondomin käyttöä välttämättä pidä relevanttina asiana, vaikka tietää sen tärkeydestä.

Seksipositiivinen seksuaalikasvatus edistää turvaseksiä

Ruuhilahden mukaan nuorten myönteistä asennetta kondomin käyttöön ovat voineet edistää esimerkiksi seksuaalikasvatuksen muuttuminen riskeistä varoittelusta seksipositiiviseen keskusteluun.

Nuorten harrastamaan seksiin ei enää myöskään liity niin paljon negaatioita kuin vielä 1990-luvun puolivälissä tai 2000-luvun alussa.

Nuorten kanssa täytyy toki käydä seksiin liittyvät riskit, kuten seksitaudit ja ei-toivotun raskauden mahdollisuus, läpi, mutta yhtä tärkeää on keskustella ja pohtia yhdessä kehon ja mielen kehittymistä, halua, rakastumista, ihmissuhteita ja sitä, mitä nuori itse haluaa ja mitä ei, ja miten hän ilmaisee ajatuksensa kumppanilleen.

Keskustelussa on hyvä käydä läpi myös, että seksin hetkellä on vastuussa sekä omasta että toisen hyvinvoinnista. 

Lisäksi voi puhua masturbaatiosta ja siitä, mitä kaikkea seksi voi olla ja miten se voi tuottaa nautintoa.

Näin puhut lapselle pornosta. Juttu jatkuu videon alla.

3 vinkkiä: Näin puhut lapselle pornosta 0:34
Myös empatiataitoja on tärkeä harjoitella.

On olennaista osata asettua toisen asemaan. Lasten ja nuorten kanssa on tärkeä käydä läpi, että seksiin voi liittyä paljon hyviä, mutta myös haavoittavia asioita. On tärkeää, ettei vain varoitella seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutumisesta vaan käydään läpi myös, että jokainen on vastuussa siitä, ettei itse riko toisen koskemattomuutta ilman lupaa. 

On hyvä pohtia lapsen ja nuoren kanssa ikätasoisesti, miltä toisesta ihmisestä tuntuisi, jos tekisi hänelle jotain hänen tahtomattaan. Kyky kuvitella itsensä toisen asemaan on tärkeä tekijä sekä nautinnolliseen seksiin että väkivallattomuuteen.

Ruuhilahti muistuttaa, että keskustelussa on hyvä huomioida myös moninaisuus.

On tärkeää, ettemme kasvatuksessa syötä lapsille ja nuorille stereotypioita ja normittavia asenteita tai arvoja. Tällöin edistämme aidosti kaikkien seksuaaliterveyttä ja hyvinvointia.

Mahdollista turvaseksi myös käytännössä

Vanhempien ja lasten välisen avoimen keskustelun seksuaalisuudesta tiedetään mahdollistavan seksuaalista hyvinvointia, kertoo Ruuhilahti.

Itse kehotan nuoria pitämään kondomia aina mukanaan, vaikka limakalvokontaktillista seksiä ei olisi aiemmin kokeillutkaan. Kondomi on hyvä olla saatavilla, jos tilanne tulee vastaan itselle tai kaverille.

Nuoria voi kannustaa suojattuun seksiin myös kotona.

Vanhempien olisi hyvä ostaa kondomeja kotiin ja kertoa nuorelle, missä niitä kotona säilytetään ja että niitä saa ottaa käyttöön tarpeen tullen. Asiaan on hyvä varautua, vaikka nuoren ei vielä olettaisikaan olevan siinä iässä, että seksi toisen ihmisen kanssa kuuluisi hänen elämäänsä.

Lue myös:

    Uusimmat