Mainos

Makedoniaa uhkaa sotatila

Makedonianpääministeri saattaa pyytää parlamenttia julistamaan maahan sotatilan kiihtyneiden taistelujen vuoksi. Hallituksen joukot ja albaanikapinalliset ovat ottaneet yhteen Pohjois-Makedoniassa jo usean päivän ajan. Taisteluja on paennut yli tuhat albaania kahden viime päivän aikana.

Taistelujen jaloissa on kuitenkin edelleen tuhansia siviilejä, joita albaanisissien väitetään käyttävän ihmiskilpenään.

Tuhannen ihmisen on kerrottu lähteneen turvaan Kosovoon. Siviiliuhrien määristä ei ole tarkkoja tietoja, mutta ilmeisesti ainakin kymmenkunta ihmistä on menehtynyt eilisen ja tämän päivän aikana.

Solana Makedoniaan

Euroopan unioni lähettää ulkopoliittisen edustajansa Javier Solanan Makedoniaan tänään. Uhkaavan tilanteen takia Solanan matkaa kiirehdittiin, ja hän lähtee Länsi-Balkanille suoraan EU-ulkoministerikokouksen lounaalta Nyköpingistä.

Solanan matkasta kertoi ulkoministeri Erkki Tuomioja. Hänen mukaansa EU-maat eivät toivo Makedonian julistavan sotatilaa. Tuomioja sanoo, että toimenpide voisi olla provokatiivinen ja suorastaan sodanjulistus.
(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.