Maajussi-Antti tähtää perheensä maatilan seuraavaksi isännäksi ja vapaa-ajallaan suhtautuu intohimoisesti esiintymiseen.
Maajussille morsian -ohjelmassa tavataan tänäkin vuonna liuta maajusseja, jotka ovat valmiita löytämään rinnalleen elämänsä rakkauden. Kauden ensimmäisessä jaksossa esitellään kahdeksan eri-ikäistä maajussia ympäri Suomea – sekä eräs Espanjassakin elämäänsä viettävä.
23-vuotias kestiläläinen Antti löysi tiensä ohjelmaan hakeutumalla siihen itse. Jälkikäteen hän sai kuitenkin kuulla siskonsa pohtineen omalle puolisolleen, että mikäli hänen veljensä "ei nyt älyäisi" hakea mukaan, niin hän olisi itse tarttunut toimeen ja ilmoittanut veljensä mukaan.
Antti ylläpitää maitotilaa yhdessä isänsä kanssa. Maajussi kuvailee olevansa elämänmyönteinen sekä omasta mielestään sisimmissään varsin herkkä ihminen. Herkkyys näkyy Antissa hänen mukaansa muun muassa siten, että hän aistii hyvin nopeasti sen, mikäli toisella ihmisellä ei ole hyä olla.
– Kyllä ne kyyneleet irtoavat muustakin kuin sipulin pilkonnasta ja nuotion savusta. Se on yksi piirre, mikä on aina tosi tärkeää mainita. Kyllä myös todella nauravainen ja iloinen ihminen olen, sekä tekevä ja ahkera.
Maajussille morsian -ohjelmaan Antti päätti hakeutua pitkästyttyään deittailuun ja koettuaan suhdeasioissa raskaitakin pettymyksiä. Hän miettii, että olisivatko aiemmat kumppanit kenties pelästyneet sitä, että Antin vakaana tavoitteena on ryhtyä perheensä maatilan isännäksi.

