Maisa Torppa kertoo Yökylässä-jaksossa ensi kohtaamisesta it-Mikon kanssa: "Tajusin heti, että tästä saa joku maailman parhaimman miehen"

3:33
Maisa Torppa ja Jari-Matti Latvala erosivat viime syksynä.

Maisa Torppa kertoo seuraavassa Yökylässä-jaksossa ensikohtaamisestaan miehensä kanssa.

Rakastetun Yökylässä Maria Veitola -sarjan seuraavassa jaksossa Maisa Torppa kutsuu Maria Veitolan uuteen ja pullantuoksuiseen kotiinsa Nurmijärvelle. Torppa kertoo jaksossa julkisuuden varjopuolista ja millaista on kun ennakkoluulot pettävät.  Hän myös paljastaa, miten kohtasi nykyisen kumppaninsa, it-Mikon.

Pariskunta tapasi toisensa ensimmäistä kertaa Levillä vuonna 2019, kun Mikko oli jutellut Torpalle hissijonossa. Myöhemmin he kohtasivat uudestaan Tuikku-ravintolassa. 

– Hän oli selkeästi hoksannut, kuka olen, että hän hyötyy musta töiden merkeissä, Torppa kuvailee jaksossa. 

– Siinä me sitten tutustuttiin ja ystävystyttiin. Tietysti tajusin heti aluksi, että tästä saa joku maailman parhaimman miehen.

Torppa kertoo auttaneensa Mikkoa, kun tämä erosi silloisesta kumppanistaan. 

– Yritin estääkin sitä eroamasta ja muuta. Auttelin.

Tuolloin nainen itse oli vielä parisuhteessa rallikuski Jari-Matti Latvalan kanssa. Pariskunnan oli määrä avioitua uutena vuotena. 

–Ajattelin, että kohtalo laittaa mulle jotain ivaa, että maailmassa on tällaisiakin ihmisiä. Voisin olla tollasen ihmisen kanssa. Olin mun edellisessä rikkinäisessä parisuhteessa. Ajattelin, olen tehnyt sen päätöksen, että siinä pitää pysyä. En uskalla ottaa eroa, kun pelkään minkälainen mediashow siitä tulee. Me ollaan kumminkin rakennettu yhteinen elämä yhdessä, hän muistelee. 

Loppujen lopuksi hän erosi syksyllä 2019. Torppa avioitui ystävänpäivänä uuden puolisonsa kanssa. 

Yökylässä Maria Veitola -jaksot torstaisin kello 21 MTV3-kanavalla.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja