Mainos

Madonnan Aretha Franklin tribuutti suututtaa: "Puhui itsestään 30 minuuttia"

Madonna pitämä puhe Aretha Franklinin kunniaksi yön VMA-gaalassa epäonnistui yleisön mielestä.

Viime viikolla menehtynyttä soul-laulajaAretha Franklinia kunnioitettiin yön VMA-gaalassa. Kunnianosoitusta johti pop-legenda Madonna, jonka 60-vuotissyntymäpäivä sattui samalle päivälle, kun Franklin menehtyi.

Madonna asteli lavalle jakamaan vuoden parhaan musiikkivideon palkintoa. Ennen palkinnon jakamista hän piti pitkän puheen, jonka tarkoitus oli kunnioittaa edesmennyttä Franklinia. Madonna mainitsi soul-laulajan nimen kuitenkin vain kertaalleen ja keskittyi pääasiassa itsestään puhumiseen.

– Aretha Louise Franklin muutti elämäni, Madonna aloitti tarinan, jossa soul-laulajan kappale avitti häntä koe-esiintymisessä, joka johti Madonnan uran nousukiitoon.

Madonna esitti kyseisessä koe-esiintymisessä Franklinin (You Make Me Feel Like A) Natural Woman -kappaleen.

– Näin, että he eivät ottaneet minua vakavasti ja miksi he olisivat ottaneet? Joku valkoinen laiha tyttö meinaa tulla ja laulaa yhden kaikkien aikojen parhaimman soul-laulajan kappaleen? Ilman säestystä? Sanoin: "ämmä, olen Madonna". Ei, en sanonut niin, sillä en ollut vielä Madonna, en tiedä kuka olin silloin, Madonna muisteli.

Twitter täyttyi pian Madonnan puhetta kummastelevista viesteistä. Pop-laulajan nimi nousi Suomen aikaan aamulla yhdeksi Twitterin puhutuimmista aiheista maailmanlaajuisesti.

– Kuinka koskettava tribuutti Aretha Franklinille, missä Madonna puhui kirotusta itsestään noin 30 minuuttia.

– Toivottavasti VMA-gaala antaa julkisen anteeksipyynnön siitä, että he antoivat Madonnan halveerata Aretha Franklinin perintöä tuolla tavalla.

– Hän, kenen mielestä Madonnan kuului tehdä tämä tribuutti Aretha Franklinille kuuluisi saada potkut. Tämä on todella epäkunnioittavaa.

Puheensa jälkeen Madonna ojensi parhaan videon pystin kuubalaislaulaja Camilla Cabellolle. Madonna, tämän edustajat tai VMA-gaalan järjestäjät eivät ole toistaiseksi kommentoineet tribuutista syntynyttä porua.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.