Maavoimat: Suomen puolustaminen ei onnistu omin voimin

Maavoimien esikuntapäällikön kenraalimajuri Arto Rädyn mukaan Suomen puolustaminen ei enää onnistu omin voimin. Suurin haaste on vanheneva, käytöstä poistuva materiaali ja kalusto, jonka korvaamiseen uudella ei ehkä ole resursseja.

- Vanheneva ja käytöstä poistuva kalusto heikentää joukkojen suojaa ja liikkuvuutta, Räty sanoo.

Hänen mukaan Suomen puolustamiseen vaaditaan vastedes kansainvälistä yhteistyötä. Räty sanoo, ettei pohjoismainen yhteistyö ei ainakaan tällä haavaa tuo säästöä.

- Uskon että turvallisuuspoliittinen ratkaisumme toimii tällä hetkellä, mutta yksin me emme selviä missään tapauksessa.

- Kyllä puolustusvoimat aina vaatii niin maa-, meri- kuin ilmavoimienkin osalta kansainvälistä yhteistyötä. Olemme riippuvaisia siitä, että saamme materiaalia myös kriisin aikana, Räty sanoo.

(MTV3)

Katso Juha Muurisen juttu (Kymmenen uutiset 28.6.2009)

Lue myös:

    Uusimmat