Maasturi lähti hanskasta märällä kadulla – kylmähermoinen jalankulkija selvisi täpärästi

Ennen joulua kuvatulla videolla nähdään tilanne, joka olisi voinut päättyä kaikkien osapuolten osalta paljon huonomminkin.

Teksasissa sijaitsevan Fort Worthin kaupungin asukas kyllästyi kadulla liukasteleviin autoihin, jotka päätyivät hänen pihaansa joka kerta, kun tie oli märkä.

Hän päätti asennuttaa pihaansa kameran saadakseen nalkkiin hänen nurmikkoaan, aitaansa ja taloaan tärvelevät autoilijat, mutta aivan tällaista kuvamateriaalia hän ei taatusti odottanut saavansa.

Jalkakäytävällä muina miehinä kävelevä kaveri on nimittäin jäädä kuljettajansa lapasesta karanneen maastoauton alle, mutta pahimmalta vältytään kuin ihmeen kaupalla. Jalankulkija ei turhia hötkyile tajuttuaan tilanteen, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa lopputulokseen.

Asukas kertoo olleensa yhteydessä kaupunkiin, jotta vaaralliseksi osoittautuneella mutkalle tehtäisiin jotain, mutta toistaiseksi apua ei ole herunut.

Lue myös:

    Uusimmat