Maastohiihtoon tulossa merkittävä muutos – iskee erityisesti Norjaan: "Yrittää systemaattisesti murtaa norjalaisen ylivoiman"

Pekingin vuoden 2022 talviolympialaisiin on tulossa rajoituksia hiihtäjien määrän suhteen, kertoo Dagbladet. Tulevissa kisoissa maalla saisi olla kahdeksan miestä ja kahdeksan naista edustajina.

Olympialiike yrittää saada kisojen kustannuksia kuriin, mutta se ei halua vähentää lajien määrää. Yksi ratkaisu on vähentää kilpailijoiden lukumäärää. Sen kerrotaan olevan syynä sille, että hiihtäjien määrää on vähennetty. Ennen kisoihin sai lähettää 20 osallistujaa. 

Huippumaiden osalta Ruotsia muutos ei sinänsä vaivaa, sillä se lähetti yhteensä 14 urheilijaa Pyeongchangin olympialaisten maastohiihtoon. Norja on sen sijaan vaikeammassa asemassa. Sillä oli mukana Etelä-Koreassa peräti 20 hiihtäjää. Suomella ei ole samanlaista ongelmaa kuin Norjalla. Suomi lähetti viime talviolympialaisiin Ruotsin tapaan 14 hiihtäjää.

Dagbladetin kolumnisti Esten O. Sæther sanoo, että muutos lyö voimalla naishiihtäjiä, koska suuri osa tähtinimistä on keskittynyt pidempien matkojen kilpailuihin. Nyt kaikkien hiihtäjien tulisi käytännössä osallistua sprintteihin sekä pidemmille matkoille.

– Kansainvälinen hiihtoliitto on pidemmän aikaa yrittänyt uusien sääntöjen kautta murtaa norjalaisen ylivoiman hiihtoladulla, Sæther kirjoittaa. 

Hän ottaa kuitenkin muutoksen mielellään vastaan.

– Se ei ole hauskaa kenellekään, jos siellä on kahdeksan norjalaista kymmenen parhaan joukossa, Sæther toteaa.

Maastohiihdon maailmancup käynnistyy 29. marraskuuta Rukalla.

Lue myös:

    Uusimmat