Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) päätti maanantaina pienentää järjestäjämaan osallistujakiintiötä tulevalle kaudelle. Etenkin Norja on vastustanut voimakkaasti osallistujakiintiöiden pienentämistä.
Järjestäjämaa on voinut tähän saakka nimetä hiihdon maailmancupin kilpailuihin 15 hiihtäjää. Maanantaina FIS kuitenkin päätti, että jatkossa kilpailuihin voi osallistua kymmenen järjestäjämaan hiihtäjää. Lisäksi maat voivat nimetä kilpailuun kaksi alle 23-vuotiasta hiihtäjää.
Päätöksellä FIS pyrkii vähentämään suurten hiihtomaiden, etenkin Norjan ja naisten kilpailuissa myös Ruotsin, ylivaltaa kilpailuissa ja tekemään niistä mielenkiintoisempia.
LUE MYÖS: FIS:n tuoreen päätöksen ympärillä riittää yhä suuria kysymysmerkkejä, Jari Isometsä ei yllättynyt liiton ratkaisusta – "Ehkä se on liian toiveikas ajatus"
Etenkin Norja on vastustanut voimakkaasti maakiintiöiden pienentämistä. Sportbladetille päätöstä kommentoinut Norjan hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Espen Bjervig sanoo, että kärjen takana olevien hiihtäjien valitseminen kilpailuihin tulee olemaan vaikeaa, koska vaihtoehtoja on niin paljon.

