Uudessa-Seelannissa yksityisillä mailla sijaitsevat luonnon omat uima-altaat keräävät paljon uteliaita vierailijoita. Upeat maisemat houkuttelevat ihmisiä altaille ottamaan kuvia. Maanomistaja ei ole ilmiöstä innoissaan.
Päästäkseen altaille tunkeilijat kiipeävät piikkilangan yli, ohittavat yksityisalueesta kertovat kyltit sekä poseeraavat 50 metrin pudotuksen reunalla, vain saadakseen täydellisen otoksen Instagramiin. Tapauksesta kertoo muun muassa The Guardian.
Paikka sijaitsee Anawhatan rannalla, 50 kilometriä Uuden-Seelannin suurimmasta kaupungista Aucklandista.
Tunkeilijat saivat vihiä paikasta sosiaalisessa mediassa, jossa alkoi kiertelemään upeita kuvia luonnon omista altaista. Kaikki vierailijat eivät osaa käyttäytyä siivosti, ja luonnonvaraisella paikalla onkin nähty rettelöintiä.
– Olemme todella saaneet tarpeeksemme, kiteyttää maat omistavaan perheeseen kuuluva Buzz Kronfeld.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Tunkeilijat likaavat ympäristöä ja riskeeraavat turvallisuutensa
Kaikki paikan päällä käyvät tunkeilijat eivät osaa käyttäytyä. Ihmiset muun muassa turmelevat ympäristöä, likaavat altaan veden sekä heiluvat 50 metriä korkean pudotuksen reunalla. Monet juovat paikan päällä myös alkoholia.