Maakotkatyöryhmä tyrmää esityksen kannan harventamisesta

Maakotkatyöryhmä tyrmää Paliskuntain yhdistyksen puheenjohtajan Timo Hannulan vaatimuksen kotkakannan harventamisesta. Hannula olisi valmis sallimaan maakotkien ampumisen, koska niiden aiheuttamat porotuhot ovat lisääntyneet. Maakotkatyöryhmän puheenjohtajan Lassi Karivalon mukaan lailla rauhoitettu kotkakanta on edelleen niin alhainen, ettei se kestäisi pyyntiä.

Hannulan vaatimus on myös ristiriidassa petolintujen suojelusta vallitsevien käsitysten ja Suomen hyväksymien kansainvälisten sopimusten kanssa, hän korostaa. Suomessa on 270-300 kotkaparia, joista miltei 90 prosenttia pesii poronhoitoalueella. Tällä vuosikymmenellä pesinnässä on onnistunut alimmillaan 50 ja ylimmillään 98 paria. Poikasia on varttunut vuosittain 53-123. Kustakin ikäluokasta selviää sukukypsiksi arviolta 15-25 prosenttia.

Karivalo toteaa, että kotkien porotaloudelle tuottamat vahingot ovat tilastollisesti kasvaneet. Syynä ei kuitenkaan ole niinkään kotkakannan vahvistuminen, vaan vahinkojen havainnoinnin tehostuminen. Paliskuntain yhdistyksen tilastojen mukaan kotkat tappoivat viime vuonna noin 800 poroa - enimmäkseen vasoja. Vahinkoja korvattiin paliskunnille noin 1,3 miljoonalla markalla, kertoo Karivalo.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat