Maajussille morsian -ohjelmassa rakastuneet Joonas ja Linda odottavat esikoistaan: "Elämä menee siihen suuntaan kuin on tarkoituskin"

Maajussille morsian -ohjelman maajussi-Joonaksen ja Lindan esikoisen laskettu aika on elokuussa.

Maajussille morsian -ohjelman kuvauksissa vuonna 2022 toisiinsa palavasti rakastuneet maajussi-Joonas ja Linda elävät jännittävää aikaa, sillä he odottavat tällä hetkellä esikoistaan. Onnellinen pariskunta kertoo MTV Uutisille, että heidän lapsensa laskettu aika on elokuussa. 

– Kaikki on mennyt tosi hyvin, ei ole ollut mitään ihmeempiä. Joonas on kestänyt aivan mielettömän hyvin kaikki hormonihouruni, Linda nauraa. 

– Ei ole ollut edes paha, että olisi ollut paljon kestettävää, Joonas puolestaan myhäilee. 

Joonas ja Linda elävät yhä etäsuhteessa, Lindan asuessa Paimiossa ja Joonas puolestaan Kauhavalla. Matkaa pariskunnan välillä on noin 400 kilometriä.

Kaksikon mukaan etäsuhde on välimatkasta huolimatta toiminut kuitenkin hyvin, ja Joonas eritoten on viettänyt paljon aikaa Lindan luona – aina kun töiltään on ehtinyt. Etäsuhde on saatu toimimaan hyvällä kommunikaatiolla. 

– Minusta tuntuu, että (meillä) on mennyt koko ajan paremmin, Joonas pohtii. 

– Kyllä, puhuminen on se tärkeä asia, Linda komppaa.

Joonas kertoo tekevänsä tilalla mahdollisimman pitkiä päiviä, jotta voisi sitten olla pidempiä aikoja Lindan luona. Talvella maajussi pystyi olemaan Lindan luona varsin paljon, mutta sesongin lähestyessä ajelua edestakaisin tulee hänen mukaansa olemaan enemmän.

Yhteinen, heidän tarpeisiinsa sopiva asunto onkin nyt etsinnässä Joonaksen kotiseuduilta. 

– Minulla ei virallisesti ole siellä omaa asuntoa, sillä vanhempani asuvat tilan päärakennuksessa. Yhteistä kotia meille ollaan nyt etsimässä, sellainen mikä olisi hyvä ja kaikin puolin toimiva meille.  

Joonas ja Linda kertovat nojanneensa suhteessaan siihen ajatukseen, että tapahtuvaksi tarkoitettu käy toteen. Näin on myös heidän esikoisensa kohdalla. 

– Luotamme siihen, että elämä menee siihen suuntaan, kuin on tarkoituskin. Näin sitten kävi nyt, Linda kertoo. 

Pariskunta tapasi toisensa Maajussille morsian -ohjelman kuvauksissa vajaa vuosi sitten. Kumpikin myöntää, ettei olisi tuolloin voinut uskoa, mihin elämä olisi heidät kuljettanut vuotta myöhemmin. Perheuutinen on otettu vastaan suurella ilolla myös kummankin lähipiirissä. 

– Kyllä kaikki ovat tosi iloisia meidän puolesta, Linda toteaa. 

Maajussille morsian katsottavissa MTV Katsomossa

Lue myös:

    Uusimmat