Maajussi-Joonaksen farmilla nähtiin yllätyskäänne – näin kommentoi kotiin yllättäen lähtenyt puolisoehdokas: "Suosikki on ollut kirjeistä saakka niin selvä"

Sofia ja Sussi lähtivät suunniteltua aikaisemmin kotiin maajussi-Joonaksen farmilta.

Maajussille morsian -ohjelman 10. jaksossa nähtiin yllätyskäänne, kun maajussi-Joonaksen puolisoehdokkaat Sussi ja Sofia päättivät lähteä kotiin jo lopullisia valintoja edeltävänä iltana.

Kaksikko oli aistinut farmiviikkojen aikana Joonaksen ja Lindan välisen ihastuksen ja aavistellut miehen valitsevan lopulta hänet. 10. jaksossa Joonas vahvisti kaksikon aavistusten osuneen oikeaan, ja näin ollen Sussi ja Sofia pakkasivat laukkunsa ja poistuivat miehen farmilta.

Sofia kertoi kesällä MTV Uutisille, ettei Joonaksen valinta tullut hänelle yllätyksenä. Siitä huolimatta hän myönsi asian tuntuneen aluksi pahalta, olihan hän lähtenyt ohjelmaan siinä toivossa, että tulisi itse valituksi.

– Mutta kyllä minä olin ehkä siinä tilanteessa lähinnä helpottunut siitä, että saa lähteä kotiin ja tämä on tällä selvä.

Sussi ja Sofia puhuivat ohjelmassa tyytymättömyydestään Joonakseen. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Sofian mielestä hän ja Sussi tekivät oikean päätöksen lähtiessään Joonaksen farmilta hieman ajateltua aikaisemmin kotiin.

– Se, että Joonas valitsee Lindan, oli meille niin selkeää, niin oli mielestäni meidän kannaltamme hyvä ja järkevä päätös lähteä aikaisemmin. Koska olisimme olleet siellä turhaan.

Sofiasta ja Sussista tuli ohjelman kuvausten aikana hyviä ystäviä. Sofian mukaan kaksikko on keskustellut jälkikäteen paljon Maajussille morsian -kokemuksestaan.

– On ollut mukavaa, että on ollut sellainen ihminen, jonka kanssa on voinut käydä tätä asiaa läpi, joka on kokenut saman kuin minä itse. Tämä koko kokemus oli niin erityislaatuinen, niin oli kivaa, että Sussin kanssa sai vapaasti miettiä ja puhua omasta kokemuksestaan.

Sofia kertoi hänen ja Sussin olevan edelleen hyvissä ja läheisissä väleissä ja tavanneen myös kuvausten päätyttyä. Joonaksen kanssa hän kertoi kirjoitelleensa yhden kerran kuvausten jälkeen, kun taas Lindan kanssa hän ei ole enää nyttemmin ollut tekemisissä.

Sofia sanoi myös seuranneensa ahkerasti kuluvaa Maajussille morsian -kautta televisiosta. Hän koi, että jaksoissa on alusta saakka tullut vahvasti esille Lindan paikka Joonaksen ykkösvaihtoehtona ja suosikkina. Sofia sanoi tämän näkyvän jo kirjejaksossa, kun Joonas nimesi Lindan suosikikseen.

– Naantalin pitkätreffeillekin mentäessä [Joonas] mainitsee, että Linda on hänen suosikkinsa, ryhmätreffien jälkeen hän mainitsee sen. Hän tuo sitä tosi paljon koko ajan esille.

Asia on mietityttänyt Sofiaa jälkikäteen. Hänestä tuntui, ettei Joonas halunnut tutustua heihin muihin, koska ykkössuosikki oli jo alusta saakka selvillä.  

– En välttämättä ole ajatellut, että oma lähtöni ohjelmaan olisi ollut turha, mutta välillä on tuntunut siltä, että onko minun ollut ihan turhaa lähteä tähän ohjelmaan mukaan, koska Joonaksen suosikki on ollut kirjeistä saakka niin selvä.

Kaikesta huolimatta Sofia sanoi Maajussille morsian -ohjelmaan osallistumisen olleen huikea kokemus, eikä se näyttäydy hänelle negatiivisessa valossa farmilla vallinneesta ilmapiiristä huolimatta.

Maajussille morsian maksutta MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla maanantaisin klo 20.
Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat