Maailmanennätys rikki! Juuso, Otso ja Pekka leijalautailivat 316 kilometriä Ruotsista Suomeen – otollista säätä odotettiin kuukausia

Maailmanennätys rikki! Juuso, Otso ja Pekka leijalautailivat 316 kilometriä Ruotsista Suomeen 6:01

Leijalautailun maailmanennätys rikottiin eilen, kun kolme suomalaista miestä matkasi meren halki Ruotsista Hankoon.

Suomalaiset Juuso Tilaéus, Otso Ahvonen ja Pekka Rintala rikkoivat eilen maailmanennätyksen leijalautailemalla Itämeren halki Ruotsin Sandhamnista Hangon Itämerenportille.

Matkaa meren ylitykselle tuli 316 kilometriä, liikkeelle he lähtivät aamulla kello 7.08 ja saapuivat Hankoon illalla 20.28.

Tuore maailmanmestari Juuso Tilaéus on kertoo Huomenta Suomen sohvilta, että suorituksen aluksi sää hankaloitti kolmikon matkaa. Tuuli oli aluksi kevyttä, mutta lopulta seurueen onni kääntyi.

– Ennusteen piti olla hyvä ja me lähdimme aamulla ajoissa, koska suoritus on pitkä ja että pääsemme valossa etenemään.

Tiimin pitää toimia

Satojen kilometrien leijalautailusuoritus vaatii paitsi lajin teknisen osaamisen, myös hyvän lihaskunnon, tarkat etukäteisvalmistelut ja otolliset sääolosuhteet.

– Iso osa on, että tiimi toimii. Tiimi hoitaa tankkaus ja huoltopuolen. 

Tilaéuksen mukaan kolmikko ei aivan päässyt alkuperäiseen kilometritavoitteeseensa sään vuoksi. Otollista säätä maailmanennätyksen rikkomiseen odotettiin jopa kolme kuukautta.

Lue myös:

    Uusimmat