"Maailman identtisimmät kaksoset" haluavat raskaaksi samalle miehelle samaan aikaan: "Olemme kaikki aikuisia"
Identtiset kaksoset kertovat, että jopa heidän äitinsä haluaisi heidän tulevan raskaaksi samalle miehelle ja vieläpä samaan aikaan.
Maailman identtisimmiksi kaksosiksi kutsutut Anna ja Lucy DeCinque ovat olleet vuosien varrella otsikoissa niin kauneusleikkaustensa kuin yhteisen poikaystävänsä vuoksi.
Australialaiset siskokset ovat jo aiemmin paljastaneet toiveensa hankkia lapsia samaan aikaan, mutta nyt naiset ovat kertoneet, että heidän äitinsäkin toivoisi heidän tulevan raskaaksi samaan aikaan – ja samalle miehelle. 33-vuotiaat DeCinquen sisarukset ovat jo vuosia seurustelleet 35-vuotiaan Ben Byrnen kanssa.
Kaksoset juttelivat aiheesta australialaisessa Today-ohjelmassa.
– Äitimme oikeasti taivuttelee meitä synnyttämään luonnollisesti. En tiedä, miten se toimisi.
– Meidän pitää olla raskaana samaan aikaan. Siitä tulee jälleen yksi haaste. Benille tulee paljon paineita.
Kaksoset ja Ben. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Rakkaus on rakkautta, olemme kaikki aikuisia, siskokset kuittasivat.
Sisaruspuolia ja serkuksia
Jos suunnitelma onnistuu, lapset olisivat toisilleen niin sisaruspuolia kuin serkuksiakin.
Siskokset ovat kertoneet myös haluistaan mennä naimisiin Benin kanssa, mutta moniavoisuus ei ole sallittua Australiassa. Naiset tapasivat Benin vuonna 2012. Vuotta myöhemmin tämä muutti asumaan siskosten ja heidän äitinsä luokse.
Naiset ovat käyttäneet satoja tuhansia euroja kosmeettisiin toimenpiteisiin näyttääkseen täysin samanlaisilta. Myöhemmin he ovat päättäneet yrittää näyttää luonnollisimmilta ja kertovat jopa katuneensa toimenpiteitä.
Lähteet: The Sun, News.com.au
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää