Hallitus ehdottaa maahantulorajoitusten jatkamista vuoden loppuun saakka. Hallitus antoi esityksen eduskunnalle asiassa tänään.
Suomeen saapuvilta vaaditaan edelleen joko koronatodistusta kuuden kuukauden sisällä sairastetusta koronavirustaudista, saadusta hyväksyttävästä koronavirusrokotussarjasta tai ennen Suomeen saapumista tehdystä negatiivisen tuloksen osoittavasta koronavirustestistä.
Suomeen pääsee myös negatiivisella testituloksella, mutta henkilön tulisi käydä toisessa testissä 3–5 vuorokauden sisällä ja pysyä omaehtoisessa karanteenissa, kunnes tulos selviää.
Valmistaudu Linnan juhliin ja seuraa juhlahumua erikoislähetyksissä
Klo 17–19 Valmiina Linnan juhliin -erikoislähetys Katri Utulan ja Katja Lintusen juontamana.
Klo 19–22 Juhlatunnelmaa ja mielenkiintoisia vieraita suorana Presidentinlinnasta.
Lähetyksiä voi seurata suorana MTV Uutisten verkkosivuilla ja Katsomossa itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.
Vaihtoehtoisesta Suomessa voisi ottaa kaksi testiä. Ensimmäinen saapumisen yhteydessä ja toinen 3–5 vuorokauden kuluessa.
– Velvollisuus esittää todistus ja osallistua testiin ei koskisi henkilöitä, jotka ovat viimeisen 14 vuorokauden aikana ennen Suomeen saapumistaan oleskelleet vain sellaisessa maassa tai sellaisella alueella, jossa koronavirustaudin ilmaantuvuus tai muuntuneen viruksen yleisyys ei aiheuta erityistä epidemian leviämisen riskiä, tiedotteessa kerrotaan.

