Mainos

Luvatta lapsia hoitaneelta lääkettä saanut vauva kuoli, vanhemmat purkivat tuskaansa: "Tuomiomme ilman Adamia on ikuinen"

1:42

Vanhemmat luulivat sitä kätkytkuolemaksi, mutta kyse olikin lääkemyrkytyksestä.

Kuolettavan annoksen allergialääkettä neljän kuukauden ikäiselle Adam-pojalle antanut perhepäivähoitaja Carol Cardillo on tuomittu vankilaan 2,5 vuodeksi Yhdysvaltain Connecticutissa. Vanhemmat kertoivat oikeudessa kärsimyksistään riipaisevasti.

– Taistelen päivittäin pitääkseni vihani kurissa elämän epäreiluutta sekä Carolin tekoon kohdistuvaa inhoani kohtaan, Adamin isä Matthew Seagull kommentoi.

Poliisin mukaan Cardillo oli pyörittänyt lasten päivähoitoa luvatta kotonaan 11 vuoden ajan. Adam Seagull ehti olla hänellä hoidossa vain 11 päivää ennen kuolemaansa maaliskuussa 2016.

Hoitajalla 90 pulloa lääkettä kotona

Matthew ja äiti Michelle Seagull luulivat aluksi heidän poikansa kärsineen kätkytkuoleman, mutta ruumiinavauksessa paljastui, että kehossa oli pikkulapselle kuolettava annos antihistamiini Benadryliä, jota Suomessa saa määrätä vain aikuisille ja yli 12-vuotiaille lapsille. Jutun esitutkinnassa selvisi, että hoitaja Cardillo oli ostanut kolmen vuoden aikana kyseistä lääkettä 90 pulloa, joista suurin osa oli makeutettu lapsille mieluisaksi.

– Haluan oikeuden tietävän, että olen erittäin surullinen, mitä tälle pienelle kauniille pojalle tapahtui, Cardillo sanoi oikeudessa.

Cardillo ei kuitenkaan pyytänyt tekoaan anteeksi pojan vanhemmilta.

Jutun tuomari kertoi tuomiota antaessaan, ettei tässä jutussa ole voittajia. Matthew-isän mielestä hänen poikansa sai nyt oikeutta, mutta Michelle-äiti lausui, ettei mikään tuo poikaa takaisin.

– Vaikka tuomio olisi ollut vuoden, viisi tai kymmenen vuotta, sillä on alku- ja loppupäivänsä. Meidän tuomiomme ilman Adamia on ikuinen, Michelle Seagull lausui.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.