Luulaja on suomalaisittain yksi mielenkiintoisimmista joukkueista Champions Hockey Leaguessa. Ovathan pohjoisruotsalaiset samassa lohkossa Lukon kanssa ja joukkueesta löytyy sellaisia pelaajia kuin Marcus Fagerudd, Kristian Näkyvä, Niklas Fogström ja Lennart Petrell.
Heistä Petrell pelasi viime kaudella Sveitsin liigaa Geneve-Servetten joukkueessa, mutta keväällä olivat edessä uudet haasteet.
- Yhteydenottoja oli useampiakin, mutta lopulta päätös oli helppo. Luulaja todella halusi minut tänne ja he tiesivät paljon urastani, Petrell kertoo MTV Sportille.
Petrellin mukaan muutamat viikot Luulajan kanssa ovat osoittaneet, että seuralla on potentiaalia vaikka mihin.
- Mitään supertähtiä meillä ei ole, mutta laajuutta sitäkin enemmän. Etenkin hyökkäyspäässä.
Hyviä hyökkääjiä on käytettävissä Petrellin mielestä jopa viiteen ketjuun.
- Kun nyt olemme mukana myös Champion Hockey Leaguessa, niin pelejä tulee paljon. Ja se on valitettava tosiasia, että loukkaantumisilta ei voi koskaan välttyä. Mutta kun kaikki ovat terveinä, niin kilpailuasema on kova.
Luulaja aloitti Champions Hockey Leaguen vahvasti. Ensimmäisellä peliviikolla kaatui Hamburg Freezers 4-1 ja Nottingham Panthers 10-1.
- Hampuri ei ollut niin huono joukkue kuin numerot antoivat olettaa. Pääsimme nopeasti neljän maalin johtoon ja peli oli selvä. Uskon, että toisesta ottelusta heitä vastaan tulee paljon tiukempi.
Nottingham oli Petrellille tuttu joukkue jo ennestään, sillä hän oli kohdannut englantilaiset Geneve-Servetten kanssa.
- Joitain uusia pelaajia sinne oli hankittu tätä turnausta varten, mutta aika lailla sellainen vastustaja se oli kuin odotinkin. Ihan niin suuri tasoero ei kuitenkaan ollut mitä numerot antoivat ymmärtää. Kiekko kyllä pomppi meille joissain tilanteissa.
Luulaja kohtaa Hampurin ja Nottinghamin uudelleen ensi viikolla. Lukko-pelit ovat sitten vuorossa alkulohkon päätöskierroksella.
- Silloin on sarjakausikin jo käynnissä. Toivotaan, että Lukko-peleissä on kovat panokset, Petrell huomauttaa.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää