Luokkakokous 3 -elokuvan ohjaaja Renny Harlin liikuttui kyyneliin viimeisten kuvauspäivien kynnyksellä: "Tämä on ollut elämäni onnellisin kesä"

Renny Harlin herkistyi Luokkakokous 3:n kuvausten lopun häämöttäessä:"Nämä näyttelijät ovat kuin perhettä" 8:07
Harlin liikuttuu kyyneliin asti kertoessaan ikimuistoisesta kesästä Suomessa.

Luokkakokous 3 -elokuvaa ohjaava Renny Harlin otti poikansa mukaan tekemään elokuvaa. Mies kertoo Suomessa vietetyn kesän olleen hänen elämänsä onnellisinta aikaa.

Luokkakokous 3 -elokuvan kuvaukset viivästyivät koronaepidemian vuoksi, mutta ne saatiin aloitettua kesän aikana ja nyt elokuvaa kuvataan viimeisiä päiviä Helsingissä. 

Ohjaaja Renny Harlin  kertoi Uutisaamun haastattelussa, että hän ei ole koskaan ennen ohjannut suomenkielistä elokuvaa eikä myöskään kuvannut elokuvaa Suomessa 34 vuoteen. Harlin on päässyt viettämään myös vapaa-aikaa Suomen luonnossa ja merellä kuvausten ulkopuolella. Erityisen kiitollinen hän poikansa kanssa vietetystä ajasta.

– On Karibiat ja muut nähty, mutta en vaihtaisi tätä kesää kyllä mihinkään. Tämä on ollut myös siitä ainutkertainen kesä, että olen ollut poikani kanssa yhdessä täällä. Luukas, 22, on ollut mukanani tekemässä elokuvaa. Meidän isä-poika-suhteelle tämä on ollut aivan fantastista aikaa, Harlin kertoo.

Harlinin poika on toiminut elokuvassa tuotantopäällikön ja apulaisohjaajan avustajana. Oppipoikana oleminen on tehnyt tehtävänsä. Harlin paljastaa, että hänen poikansa on edennyt kesän aikana, niin että hän pääsee Renny Harlinin rinnalle ohjaamaan seuraavaa elokuvaa Bulgariaan. 

– Tätä ei kukaan vielä tiedä, mutta meillä päättyy torstaina kuvaukset täällä ja sunnuntaina hyppäämme lentokoneeseen kohti Bulgariaa. Meillä alkaa siellä amerikkalaisen toimintaelokuvan kuvaukset ja Luukas pääsee toimimaan siinä apulaisohjaajana rinnallani.

Harlin liikuttuu kyyneliin asti kertoessaan ikimuistoisesta kesästä Suomessa. Katso videolta koko haastattelu!

Lue myös:

    Uusimmat