Lunnasvaatimuksina Venäjän lippu ja virveli – hämmentävä pankkiryöstö tallentui panttivangin videolle

Panttivankitilanne georgialaisessa pankissa ylitti uutiskynnyksen useassa maassa tapauksen omaperäisyyden vuoksi.

Georgian poliisi kertoi tiistaina, että pankkiryöstöä yrittänyt mies otettiin kiinni ja kaikki 12 panttivankia selvisivät uhkaavasta tilanteesta vahingoitta.

Kutaisin kaupungissa tapahtuneesta välikohtauksesta teki erikoisen pankkiryöstäjän hämmentävät lunnasvaatimukset. Mediat kertovat huppupipoon ja armeija-asustukseen pukeutuneen miehen vaatineen panttivankiensa vapauttamiseksi muun muassa kalastusvapaa, helikopteria, Venäjän lippua ja kahta miljoonaa dollaria. Miehellä oli taskuissaan videomateriaalin perusteella jonkinlaisia räjähteitä.

Reutersin julkaisemalla panttivangin ottamalla videolla kuuluu ja näkyy pankin sisällä ollut paniikki tapauksen aikana. Video on ilmeisesti otettu juuri ennen panttivankien vapauttamista.

– He ovat tuomassa hänelle sen, mitä hän tarvitsee. Ihmisten pitäisi päästä ulos ikkunoista, kun poliisi on täällä. Tämä henkilö ei halua meistä mitään, tuokaa vain se mitä hän tarvitsee, nainen sanoo puhelimeensa videolla Reutersin mukaan.

Videolla näkyy myös ryöstäjän itse kuvaamaa materiaalia, jossa hän yrittää murtautua pankin kassakaappiin.

Lue myös:

    Uusimmat