Mainos

Lumilaudan ostajan opas: Näin löydät sopivat välineet!

Ensimmäisiä lautavälineitä ostava voi tuntea kaupassa olonsa hieman eksyneeksi. Ski.fi listasi vinkit, joiden avulla sopivat välineet on mahdollista löytää.

Erilaisia lumilautoja on markkinoilla paljon, ja jokaiselle laskutyylille ja käyttötarkoitukselle löytyy varmasti sopiva. Aloittelijalle tärkeää on myöntää oma taitotasonsa, ja ottaa ensimmäiseksi laudakseen hieman löysempi ja siten helpommin käännöksiin lähtevä lauta.

Valitse oikea pituus

Erilaisia profiileja on nykyisin joka lähtöön. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voidaan pitää, että laudat joissa on enemmän rockeria, antavat hieman enemmän aloittelijalle anteeksi.

Laudan sopivaan pituuteen vaikuttavat laskijan pituuden lisäksi myös laskijan paino ja laskutapa, sekä laudan ominaisuudet. Lähtökohtaisesti lauta voi tulla leuan alareunan ja kaulan alaosan välille. Yleisesti ottaen liian pitkä lauta on aloittelijalle lyhyttä lautaa suurempi ongelma. Tämä kannattaa ottaa huomioon etenkin lapselle lautaa hankkiessa.

Isokenkäisten kannattaa myös miettiä, tarvitseeko laudasta leveämpää mallia. Varpaat saavat tulla hieman yli laudan reunoilta, mutta lautaa kallistaessa varpaiden tai kantapäiden ei pitäisi heti osua lumeen.

Tarkkana siteiden kanssa

Löysemmät siteet antavat aloittelijalle jäykkiin verrattuna enemmän anteeksi rinteessä. Muutoin siteet kannattaa valita oman kengän koon mukaan varmistaen samalla, että side sopii omaan lautaan. Joillakin valmistajilla on omia patenttiratkaisujaan siteiden kiinnitysten suhteen, joten aivan kaikki siteet eivät käy kaikkiin lautoihin.

Käytä aikaa kengän valintaan

Yleinen virhe on ostaa liian isot lumilautakengät. Toisin kuin alppihiihtomonoa, ei lumilautakenkää ympäröi kova kuori, joten ostamisen jälkeen uusi kenkä vielä venyy ja muotoutuu ennen aloilleen asettumista. Kenkä saa siis olla ostettaessa aidosti napakka, mutta ei kuitenkaan liian pieni. Ja kuten muissakin välineissä, helpottavat löysemmät kengät aloittelijan laskua.

Kengissä on erilaisia kiristysmekanismeja, mutta niiden eroilla ei ole aloittelijan kannalta juurikaan merkitystä, etenkin kun nykypäivänä erikoisemmatkin kiristyssysteemit ovat ehtineet jalostua kestäviksi.

Muista myös tärkeät suojat

Jämäkästi istuva kypärä on aloittelevalle lumilautailijalle vähimmäisvaruste. Ensimmäisinä rinnepäivinä kaatumisia tulee väistämättä, ja kypärällä tekee laskemisestaan pienellä vaivalla huomattavasti turvallisempaa, vaikkei jokaisessa kaatumisessa pää lumea hipaisisikaan.

Vaikka olisi opetellut kaatumaan ilman, että ottaa ranteilla vastaan, ovat rannesuojat myös hyvä valinta suojavarustearsenaaliin. Rannesuojien ei tarvitse olla juuri lumilautavalmistajien lumilautailuun suunniteltuja malleja, vaan alkuun voi päästä alunperin johonkin toiseen lajiin suunnatuilla suojilla.

Myös suojahousut ja selkäpanssari pehmentävät toistuvasti kaatuilevan aloittelijan laskukokemusta, ja ovat aiheellisia hankintoja myös muillekin laskijoille.

Lue lisää aiheesta Ski.fin sivuilta 

***

2:17

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.