Lukupiiri: Voisiko sinutkin ylipuhua murhaamaan?

Kirja: Murha – tarinoita todellisuudesta
Kirjailija: Hans-Ludwig Gröber
Suomentaja: Anne Mäkelä
Kustantaja: Atena
Helmiä: 4
Kenelle: Murhaajien mielenliikkeistä kiinnostuneelle ihmiselle, joka haluaa suorittaa analysoinnin itse

Mies painaa tyynyä vaimonsa kasvoille, kunnes tämä ei enää hengitä. Toinen mies surmaa kaksi lasta – 18 vuoden välein. Kumpikaan ei osaa vastata kysymykseen ”miksi?”.

Eikä osaa Hans-Ludwig Gröberkään.

Oikeuspsykiatri Gröber listaa Murha – tarinoita todellisuudesta -teoksessa yhdeksän rikosta, joille ei tunnu löytyvän selitystä. Kirjan nimestä huolimatta osa rikoksista ei ole murhia. Ne ovat läheltä piti -tilanteita tai rikoksia, jotka olisivat voineet päätyä murhaan. Erikoinen ratkaisu kertoa myös nämä tarinat, ainakin teoksen nimen huomioonottaen.

Teoksen ulkoasu muistuttaa huomattavan paljon Atenan toista, paljon synkempää murhaajista kertovaa kirjaa, Micael DahléninIhmispetoa.

Gröber ei analysoi, selitä tai pohdi ihmisen käytöstä. Hän ei käytä hienoja lääketieteellisiä termejä, vetoa psykoosiin tai analysoi pahuutta. Hän vain latelee faktat – ja ne ovat pelottavan tavallisia.

Mies ja nainen, aviopari. Pettämistä, sitten yhteenpaluu. Matka ulkomaille, uusi alku. Riita. Tyyny vaimon kasvoille, sitten äkkiä hotellihuone tuleen, ettei kukaan saisi tietää.

Työ pyöräliikkeessä. Aviomies, joka haluaa avoimen suhteen. No, myrkytä se, ehdottaa työkaveri. Vaimo päättää kokeilla.

Mies herää krapulassa puistosta, näkee kaksi lasta leikkimässä. Vie toisen puskan taakse. Vain mies poistuu paikalta. Lapsi jää pusikkoon, kuolleena.

Gröber kuvailee murhaan syyllistyneiden tai sitä yrittäneiden elämäntarinat uskomattoman arkipäiväisesti: syntyi vuonna 1962, kävi kansakoulun, ei valmistunut, muutti sitten Berliiniin. Osa tarinoista on jopa hirtehisen, sarkastisen humoristisia.

"Kun eräs nainen tuli talosta ulos ja sanoi Siegfriedille soittavansa poliisit, Siegfried lausui lentävän lauseensa: "Minä tappelen vain miesten kanssa enkä lyö naisia.""

Kirja olisi uskomattoman kuiva, jos se ei olisi niin kiehtova: mielessä pyörii jatkuvasti kysymys, miksi ihmeessä tästä tyypistä tuli murhaaja?

"Elisabethista ei ollut koskaan tuntunut, että Reinhold haluaisi erota hänestä. Mies sanoi aina: "Minullahan on kaikkea, mitä tarvitsen, on nuori, vähän vanhempi ja sitten tosi vanha." Tosi vanha tarkoitti Elisabethia."

"Gerd Fuhrmann oli sitä mieltä, että mestarin arvonimi kyllä sopi hänelle, vaikka hän olikin vaitonainen, väärin ymmärretty mestari; vain hänen äitinsä taisi aavistaa, mihin kaikkeen hän pystyi."

"Alkuun kukaan ei sanonut mitän, mutta kaikille oli selvää, ettei miesten pitäisi jäädä henkiin, että ne olivat jo ihan liian pahassa kunnossa. Eivätkä he sitä paitsi halunneet näiden vuoksi linnaan. He alkoivat taas potkia, nyt melkein vain päähän, molempia."

”Gerwin Mossin mielestä juuri tämä versio tapahtumista oli vakuuttava. Varsinkin kun eihän hän nyt lainkaan voinut olla tekijä. Kaikki tunsivat hänet kunnollisena, hyvin kasvatettuna kansalaisena, joka ansaitsi pelkkää myötätuntoa vaimonsa kammottavan kuoleman johdosta, jossa oli itsekin joutunut ammutuksi.”

Osa murhaajien käytöksestä on helppo selittää: tämä ei saanut äidinrakkautta! Tämä löysi perverssejä kuvia vanhemmistaan niissä hommissa, siksi hänestä tuli murhaaja! Tosi kätevää – tämä ei vain selitä kaikkea.

Moni joutuu petetyksi, moni joutuu aviomiehen solvaamaksi. Miksi nämä ihmiset eivät tapa? Miksei jokainen hieman elämän kolhaisema vedä puukkoa esiin kostaakseen epäreiluudet? Miksei ketä tahansa voi ylipuhua murhaamaan?

Vai voiko sittenkin?

Tämä on Murha-kirjan kenties pelottavin kysymys.

Voita tämä kirja omaksesi!

Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi