Lukupiiri: Vain pahaa unta

”Näin pahaa unta.”

”Millaista?”

”Pupuja. Puput ajoi takaa metsässä.”

”?”

”Jättiläispuput! … joilla oli KORKOKENGÄT!”

Aino, 3-v.

Vain pahaa unta on 43-vuotiaan palkitun sarjakuvataiteilija Ville  Tietäväisen ja seitsenvuotiaan uneksijan Aino  Tietäväisen yhteisteos: herra Tietäväinen on ikuistanut yhdessä tyttärensä kanssa jälkikasvunsa 3–6-vuotiaana nähdyt painajaisunet. Painajaisiin eksyvät yöntunteina jättiläispuput korkokengissä, lepotuoleissa loikoilevat, työtään tekemättömät ja virnuilevat poliisit, myrkylliset houkuttelijakasvit ja muurahaispesään istahtanut isä. Eläimiä, auktoriteetteja ja pulassa olevia vanhempia, jotka joutuvat muun muassa alastomina vessajonoon sekä kaameiden peikkoörkkien kynsiin.

Painajaisuniin puskee hätää, paniikkia ja hämmennystä. Isän tärkeänä tehtävänä onkin tuudittaa painajaiseen herännyt tytär ajatukseen: ”Se oli vain pahaa unta.”

”Näin kamalaa unta. Isi istui vahingossa muurahaispesään. … kolme kertaa!

Isi ei tajunnut, vaikka yritin huutaa. Se vaan puhui puhelimessa!

Onneksi ne oli mustia muurahaisia.”

Aino, 3-v.

Tämä sarjakuva- ja kuvakirjan sekoitus kuvastaa hyvin sitä, kuinka eri tavalla koemme unet – niin lapsen, kuin aikuisen silmin – ja miten erikoisilta, oudoksuttavilta ja jopa hellyttäviltä ääneen kerrotut unet toisen korvaan kuulostavat. Kun tytär kömpii keskellä yötä vanhempien sänkyyn kertomaan isälleen nähneensä taas pahaa unta, ”ihan kamalan unen”, ”tosi pahan unen”, tämä jakamisen tärkeys iskee lukijaan; kuinka helpottavaa onkaan kertoa mielensopukoiden pahimmista peloista ja painajaisista ääneen turvalliselle ja tärkeälle hahmolle.

Vain pahaa unta -teoksesta tekee uniikin se, että kansien sisälle on ikuistettu isän ja tyttären vuoropuhelun lisäksi itse sarjakuvasankarin sekä lapsen kädenjälki, jolloin lopputulos onkin hurmaava sillisalaatti, kerrontatapojen sekoitus sekä ääriviivoin pelkistettyjen ja sitäkin syväluotaavimpien unikuvien kohtaaminen.

Aino-tytär on kuvittanut uniaan itse värikynin, tikku-ukoin ja herttaisin piirustuksin, ja painajaisia kuunnellut isä on etsinyt omille kuvilleen syvyyttä, syitä ja aikuisen silmin nähtyjä kasvoja. Unikuvien taustalla juoksevat uniselitykset, joista ei saa selvää (harva kykeneekään lukemaan tekstiä unessaan) – ne jättävät ilmaan tulkinnan mahdollisuuden, alitajunnan selvittämättömät tiet – mistä nämä painajaiset oikein kumpusivat, ja mitä ne oikein tarkoittavat?

Suosittelenkin lämpimästi tätä teosta innostamaan utelemaan rohkeasti jälkikasvulta tai vieressä uinuneelta kainalokaverilta, mitä unta he viime yönä näkivätkään. On myös äärimmäisen kiehtovaa ja silmiä avaavaa kirjoittaa säännöllisesti omia unia (sekä kaameimpia painajaisia) ylös unipäiväkirjaan.

Nimittäin nuo alitajunnasta kumpuavat unimaailmat kertovat meistä yllättävän paljon: mitkä elementit, paikat tai hahmot toistuvat unissa ja mistä näemme eniten painajaisia. Mitä me todella pelkäämme. Tärkeintä onkin, että voisimme kertoa niistä jollekulle ääneen – kuulostivatpa ne sitten kuinka hömelöiltä tahansa.

Teksti: Katri Koskinen

Kuvat: WSOY / Ville Tietäväinen & Aino Tietäväinen