Lukupiirissä luetaan kiehtovia, keskustelua herättäviä kirjoja! Esittelemme viikoittain lukemisen arvoisen kirjan, jonka voit voittaa omaksesi.
Kirja: Täällä Pohjoisnavan alla – matkani saunankestäväksi suomalaiseksi
Tekijä: Dieter Hermann Schmitz
Kustanja: Atena
Helmiä: 3
Kenelle: Suomalaisille, jotka haluavat tietää mitä ulkomaalaiset meistä todella ajattelevat
Eräänä talvipäivänä saksalainen Dieter Hermann Schmitz näkee unen, joka saa hänet miettimään omaa identiteettiään. Tampereella asuva ja suomalaisnaisen kanssa naimisissa oleva kahden lapsen isä päättää hakea Suomen kansalaisuutta. Mutta sitä ennen täytyy juoda vodkaa, tanssia tangoa ja käydä ruotsinlaivalla.
Vaimo ja lapset suhtautuvat suunnitelmaan varauksella, mutta Schmitz tekee listan, jonka avulla hän aikoo muuttua, omien sanojensa mukaan, saunankestäväksi suomalaiseksi. Tästä missiosta syntyi Schmitzin Täällä Pohjoisnavan alla -kirja.
1. Syö joka torstai hernekeittoa! Odota sitä kieli pitkällä jo keskiviikkona.
2. Juo perjantaina pullo viinaa.
3. Opettele tanssimaan suomalaista tangoa. Askelten hallitseminen ei riitä, tunne musiikki jäsenissäsi ja sydämessäsi. Käy kesällä lavatansseissa.
4. Tee laivaristeily. Laula karaokea, tanssi ja vietä muutenkin iltaa perinteisin menoin. Nauti risteilymeiningistä!
5. Osallistu hirvestykseen tai aja Lapissa koiravaljakolla.
6. Kiroile ja näe unia suomeksi.
7. Ano Suomen kansalaisuutta.
(Osuiko ja upposi? Niin, ei minunkaan kohdallani.)
Humoristisessa, tosielämään perustuvassa kirjassa pohditaan suomalaisuuden periolemusta kulttuuriperinteiden ja kliseiden kautta. Schmitzin anekdootit ja kommellukset antavat Suomesta arkisen, synkän ja metsäläisen kuvan – mikä on totta suurimmassa määrin -- mutta Schmitz itse tuntuu kuitenkin nauttivan elämästään täällä pohjolassa. Ja se tekee hänen matkastaan mielenkiintoisen, samaistuttavan ja jopa hellyyttävän.
Kun astuin ensi kerran Suomen maaperälle pahaa aavistamatta — pidin matkapäiväkirjaa.
Suomeen tottuu nopeasti. Suomella on, toisin kuin Englannilla, paljon yhteistä Saksan kanssa. Autot ajavat oikealla puolella tietä, ja leipä maistuu leivältä. Vain yhdessä suhteessa suomalaiset ovat samanlaisia kuin englantilaiset: he puhuvat muusta Euroopasta aivan kuin eivät itse olisi osa sitä, ja sanovat reissuun lähtiessään, että matkustavat Eurooppaan.
Täkäläiset ihmiset vaikuttavat rauhallisilta, sillä tahti on verkkainen niin liikkeissä kuin kaduillakin. Hektisyydestä ei ole tietoakaan. Saksassa koululaiset tungeksivat bussiin astuessaan, Englannissa he jonottavat kiltisti, ja Suomessa he antavat muiden mennä ensin välttääkseen kehokontaktia.
Kielestä en tajua sanaakaan, ja joskus minusta tuntuu, että se on suurta huijausta. En ihmettelisi, jos jostain kuuluisi äkkiä huuto ”Piilokamera!” ja kaikki myöntäisivät sen jälkeen, että ovat puhuneet pelkkää siansaksaa, joka on muka oikea kieli.
Kirjoittamaton sääntö on, että suomalaisia kiinnostaa lukea mitä ulkomaalaiset ajattelevat meistä, ja siihen tämäkin teos nojaa. Kirja ei ole yhtä hauska tai nokkela kuin Phil Schwarzmannin How to Marry a Finnish Girl tai Roman Schatzin Suomesta, rakkaudella, mutta Schmitzin romaani on tarinallisempi kertomus monikulttuurisen perheen arjesta.
Samalla kun vuodenajat muuttuvat Schmitz käy listaansa läpi ymmärtäen, että pelkkä kielen taitaminen tai hirvenkaato eivät vielä tee miehestä suomalaista.
”Sitä paitsi”, Eila sanoo, ”Olet minun mielestäni suomalaisempi kuin moni suomalainen.” Hän hymyilee minulle.
”Miten niin?”
”No, vaikka siksi, että rakastat luontoa: metsiä, järviä, merta, kallioita. Ja siinä missä muut näkevät pelkkää hyötypuuta, sinä ihastelet luonnon kauneutta. Sinähän pidät jopa jäästä ja lumesta. Minulle olet joka tapauksessa tarpeeksi suomalainen.”
Teksti: Leena Salo
Kuvat: Atena, Colourbox