Lukko vahvistuu suomalaisella NHL-lupauksella – "Olimme kiinnostuneita jo viime kesänä"

SM-liigaseura Rauman Lukko on vahvistanut pelaajapakkaansa 19-vuotiaalla puolustajalla Tarmo Reunasella. Reunasen sopimus kattaa loppukauden ja myös ensi sesongin. Lisäksi sopimukseen on kirjattu yhden vuoden optio.

Alkukauden Reunanen edusti TPS:ää, mutta turkulaisseura purki lupauksen sopimuksen.

Reunanen on pelannut kuluvalla sesongilla 25 liigaottelua ja summannut niissä kolme syöttöpistettä. Tilillä on tältä kaudelta myös kaksi lainaottelua Mestiksen SaPKossa.

Liigadebyyttinsä Reunanen teki TPS:n riveissä viime kaudella tahkottuaan tuolloin kaksi matsia.

– Hän on nuori lupaava puolustaja, josta olimme kiinnostuneita jo viime kesänä, ja tutustuimme hänen osaamiseensa jo silloin. Nyt kun meillä oli mahdollisuus saada hänet tänne, niin otimme mielellämme miehen vastaan, Lukon päävalmentaja Pekka Virta kertoo tiedotteessa.

– Ensi kautta ja tulevaisuutta ajatellen on tärkeää, että saamme hänet jo nyt mukaan. Pääsemme tutustumaan pelaajaan ja näkemään hänen päivittäistä tekemistään. Uskomme hänen tuovan kokoonpanoomme lisää liikkuvaa kiekollista puolustuspelaamista.

Reunanen on NHL-seura New York Rangersin neljännen kierroksen varaus kesältä 2016. Hän on Lukon kokoonpanossa jo torstaina Tampereella pelattavassa Ilves-ottelussa.

Raumalaisryhmä on SM-liigassa tällä hetkellä viidennellä sijalla.

Lue myös:

    Uusimmat