Lukko saa Vehasesta miljoonan käteen

Kazan maksaa MTV3:n tietojen mukaan Petri Vehasesta Lukolle miljoona euroa siirtokorvausta.

Ilmaiseksi Lukon ei tarvitse Petri Vehasta Venäjälle päästää. MTV3:n kolmesta eri lähteestä saaman tiedon mukaan AK Bars Kazan pulittaa raumalaisille miljoona euroa puhtaana käteen.

Todellisuudessa Lukon taloudellinen hyöty tähtiveskarinsa myynnistä on vielä merkittävämpi. Lukko säästää myös Vehasen loppukauden palkan. Sen lisäksi Kazan kuittaa Raumalle siirtyvän Mikael Tellqvistin liksan loppukauden ajalta. Siksi kokonaishyöty lienee noin 1,5 miljoonaa euroa.

Silti Vehasen mahdollinen siirtyminen Venäjälle ihmetyttää. Lukolla on vihdoin ja viimein aito mahdollisuus menestyä SM-liigassa. Menestyksen tärkein pelaaja on kiistatta ollut juuri Vehanen. Raumalla on päällä huikea kiekkobuumi, nyt Lukon johto kaataa jääkylmää vettä kaikkien kannattajiensa niskaan.

Ensi kaudesta oma optio

Asiaan vaikuttanee se, että Vehasella oli sopimuksessaan niin sanottu oma optio ensi kaudesta. Maalivahdilla oli tammikuun loppuun asti aikaa päättää, jatkaako Raumalla ensi kaudella. Todennäköisesti Vehanen olisi lentänyt länsirannikolta kirkkaimpiin saleihin ilman mitään korvausta tämän kauden päätteeksi. Nyt Lukko tekee tuhdin tilin.

On syytä muistaa, että Tellqvist on erittäin hyvä maalivahti. Mutta ruotsalainen joutunee lähiaikoina kovaan paikkaan huippusuositun Rauman oman pojan Vehasen saappaisiin.

Vehasen siirto Kazaniin lähellä - katso video MTV3 Katsomosta (Tulosruutu 17.11.2009)

Lue myös:

    Uusimmat