Love Island -villan tapahtumat kuohuttavat somessa – miehen käytös ihmetyttää katsojia: "Miten edes kehtaa?"

Love Island Suomi -ohjelmassa kilpailevan Kasperin käytös keräsi roiman palauteryöpyn.

Love Island Suomi -villaan saatiin viime viikolla miesvahvistusta, kun saarelle saapui kaksi uutta kilpailijaa. Uudet saarelaiset Aku ja Kasper pistivät pakan heti sekaisin, kun Aku kertoi olevansa kiinnnostunut Jennistä ja Neasta, kun taas Kasper kertoi kiinnostuneensa Meristä.

Parin tarina ei alkanut aivan elokuvamaisesti, sillä Meri kertoi olevansa kiinnostunut Joelista. Saatuaan pakit hän muutti mielensä. Edellisessä jaksossa nähtiinkin Kasperin kertovan Merille, että pelkää olevansa tämän kakkosvaihtoehto. Myöhemmin hän kertoi saaren miehille arvelevansa Merin pelaavan.

Jakson lopussa Meri päätti tarttua härkää sarvista, ja vei Kasperin kanssaan juttelemaan syrjemmäs muista. Hän halusi selvittää, onko Kasper kiinnostunut. Mies kertoi, ettei hänen kiinnostuksensa ole lopahtanut.

Samassa yhteydessä katsojille näytettiin, kuinka Kasper kommentoi potentiaalista pariaan erikoisin sanoin kameroille.

– Meriltä on viime aikoina lennellyt ehkä vähän blondahtavia kommentteja, mitkä saavat itsessä aikaan sellaisen reaktion, että miksi sanoit noin, Kasper selosti hakaten kädellä otsaansa.

Merin ja Kasperin käymä iltainen keskustelu päättyi Kasperin vihjailuun suudelmasta, ja parin siirtyessä sisätiloihin otti mies Meriä kädestä kiinni. Myöhemmin Kasper kertoi tilanteesta saaren miesten kanssa.

– Oli kiusallista, voitko kuvitella sen tilanteen? hän aloitti.

– Otin häntä lopuksi kädestä kiinni, oikein käveltiin käsi kädessä tänne keittiöön. Sitten olin vain että "no niin, nyt syödään äkkiä iltapalaa", Kasper jatkoi esitellen teatraalisesti, kuinka irrotti kätensä Meristä.

Kasperin kommentit mielitiettyynsä liittyen ovat herättäneet laajalti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Seuraajia puhutti Kasperin tapa puhua Meristä eri tavalla silloin, kun hän ei ole paikalla.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Ikinä ennen ei ole tullut tällaisia fiiliksiä Love Island -osallistujasta, enkä yleensä muutenkaan helposti ärsyynny ihmisestä... Mutta tuossa sen käytöksessä on jotain niin vastenmielistä, Love Islandin Facebook-ryhmässä kirjoitetaan.

Jodelissa faneja mietitytti Kasperin käytöksen ohella se, etteivät villan miehet puuttuneet tämän puheisiin:

– Vähän petyin, ettei kukaan villan miehistä sanonut Kasperille kuinka törkeä hän on. Toivottavasti joku puuttuu asiaan.

– Tekee niin pahaa Merin puolesta. Miten Kasper edes kehtaa?

– Kasiluokan aloittanut sisarukseni laittoi viestiä, että olivat luokkansa ryhmässä kauhistelleet Kasperin käytöstä.

Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta finaalijaksoa.

Lue myös:

    Uusimmat