Love Island Suomi -sinkku Ali tuomittiin pahoinpitelystä vuonna 2018 – näin hän kommentoi asiaa MTV:lle

Ali kommentoi vuonna 2018 saamaansa tuomiota MTV Uutisille.

Parhaillaan televisiossa esitettävän Love Island Suomi -ohjelman neljännen kauden osallistuja Ali on tuomittu pahoinpitelystä vuonna 2018. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Etelä-Savon käräjäoikeuden MTV Uutisille toimittaman tuomiolauselman mukaan pahoinpitely on tapahtunut vuonna 2016. Tuomiolauselmasta käy ilmi, että Ali tuomittiin teosta 45:en päiväsakkoon, joka teki hänen tuloillaan 270 euroa.

Lisäksi tuomiolauselmassa kerrotaan, että Ali velvoitettiin korvaamaan valtiolle lääkärintodistuksen lunastuskulut 25,73 euroa ja uhrille vahingonkorvauksena pysyvästä kosmeettisesta haitasta 500 euroa, kivusta ja särystä 250 euroa sekä rikkoutuneista farkuista ja takista yhteensä 110 euroa.

Ali kommentoi tapahtunutta MTV Uutisille seuraavasti.

Kyseinen pahoinpitely tapahtui vuonna 2016. Haluatko kertoa omin sanoin, mitä silloin tapahtui?

– Tämä välikohtaus sattui vuonna 2016. Tilanteessa pyysin henkilöä pysymään minusta etäämmällä ja siitä huolimatta hän tuli minua kohti, jonka seurauksena työnsin häntä, jonka seurauksena henkilö kaatui kaiteen yli ja sai haavan otsaansa. Selvitin paikan päällä asian poliisin kanssa, jonka jälkeen pääsin lähtemään kotiin.

Oletko sopinut asiaa tapahtumien jälkeen uhrin kanssa ja miten?

– Viestiteltiin heti tapahtuman jälkeen yön aikana ja pyysin häneltä anteeksi tuolloin ja vielä seuraavana aamuna. 

 Mistä syystä jätit asian kertomatta, kun hait ohjelmaan?

– En kertonut tästä tuomiosta tuotannolle, kun tästä kysyttiin, koska luulin vilpittömästi, että minulla ei ole mitään tuomiota. Olin siinä käsityksessä, että tämä asia oli sovittu. 

 Kadutko tekoa?

– Kadun totta kai, koska en tarkoittanut satuttaa ketään. 

Mitä teko ja siitä tulleet seuraamukset ovat opettaneet sinulle?

– Opin tässä sen, että yllättävästä ja äkillisestä tilanteesta johtuvat seuraamukset saattavat vaikuttaa vuosien päähän. 

 Luuletko, että tällä uutisella on vaikutuksia elämääsi?

– Vaikea sanoa, koska tilanne on vielä niin tuore. Jos tällä on jotain vaikutusta, kannan vastuuni tässä asiassa.

Lue myös:

    Uusimmat