Love Island Suomen uusi kaunotar Minea, 25, ei ole koskaan seurustellut vakavasti: “Olin shokissa tästä käänteestä”

Love Island -saarelle saapuvaa Minea miellyttää Juho. 

Kuusi uutta kaunotarta saapui eilen Love Island Suomi -villaan. Yksi heistä on radioalasta unelmoiva Minea, 25, Helsingistä.

Minean unelmamiehellä on treenattu vartalo ja kunnianhimoa. Hakeminen ohjelmaan oli pyörinyt naisen mielessä jo aiemmin ja kavereiden kannustuksesta hän päätti lähettää hakemuksen.

– Olen tällainen heittäytyjä persoona kaveriporukassa, joka innostuu helposti, hyväksi kuuntelijaksi itseään kuvaileva Minea toteaa.

Yli kolme vuotta media-alalla työskennellyt sinkkunainen paljastaa, ettei ole ikinä seurustellut.

– En ole koskaan tavannut miestä, jonka kanssa olisi klikannut. Muutamia tapailusuhteita on ollut, mutta ne ovat kaatuneet milloin mihinkin.

Love Island Suomesta Minea kertoo hakevansa uusia kokemuksia.

Rakkauden suhteen nuori nainen on epäileväinen, mutta ei pistäisi pahakseen, jos saarelta tarttuisi mukaan elämänsä kumppani.

Kotiläksyt on tehty

Minea kertoo katsoneensa tarkoin brittien alkuperäistä Love Island -sarjaa. Hän on innoissaan tulevasta juonenkäänteestä, joka on tapahtunut myös brittiversiossa.

– Oli aika shokissa, kun kuulin tästä käänteestä. En osannut odottaa, että tämä tapahtuisi Love Island Suomessa.

Hän toivoo miesten olevan avoimia uusia naisia kohtaan, eivätkä liikaa miettisi nykyisiä parejaan.

Miehistä varsinkin Juho on ulkonäöllään herättänyt Minean huomion. Heitä molempia yhdistää myös työskentely media-alalla.

– Juho vaikuttaa fiksulta ja kypsältä, joten hänen kanssaan olisi varmasti keskusteltavaa, Minea arvioi.

Nainen kertookin, että miehissä häneen vetoaa tatuoinnit, treenattu vartalo ja kunnianhimo. Ylimieliset ja rasistisen arvomaailman omaavat miehet eivät kiinnosta häntä.

Viiden muun uuden naisen kanssa Minea haluaa välttää kissatappelua. 

Hän toivoo, ettei miehistä lähdetä kilpailemaan, vaan aidot tunteet merkitsevät enemmän.

MTV Uutiset Live käy läpi Love Island Suomen viikon tärkeimmät tapahtumat suoraan Espanjasta!


Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

 

Lue myös:

    Uusimmat