Long Play: Satoja tuhansia euroja Itä-Suomen yliopiston rahoja ohjattu arkkipiispa Leon Karjalan kielen seuralle – saanut myös julkista rahoitusta yli miljoonan

Ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leon eli Leo Makkosen perustamalle Karjalan kielen seuralle on kanavoitu satojatuhansia euroja julkista rahaa Itä-Suomen yliopiston kautta, kertoo Long Play.

Julkaisun kartoituksen perusteella seuran taloudenpidossa ja karjalan kielen elvytyshankkeissa on muitakin epäselvyyksiä.

Jutun mukaan seuralle on vuosina 2010–2019 maksettu julkista rahoitusta ainakin 1,2 miljoonaa euroa.

Avustuksista huolimatta seura on Long Playn mukaan taloudellisessa umpikujassa, ja viime vuodenvaihteesta lähtien sen toiminta on ollut jäissä. Long Play on saanut tietoonsa, että työntekijöiden saamatta jäämiä palkkoja peritään myös oikeusteitse.

Jutussa kerrotaan, että opetus- ja kulttuuriministeriö aloitti tammikuussa valtionavustustarkastuksen seuran taloudenpidosta vuosilta 2017–2019.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja