Lomasuunnitelmat uusiksi: Jo kahden viikon laiskottelu uhkaa terveyttäsi!

Tuoreen tutkimuksen mukaan jopa kahdenkin viikon istuskelu ja laiskottelu lisää terveen ihmisen riskiä sairastua kroonisiin tauteihin.

Liverpoolin yliopiston tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan jopa kaksi viikkoa rannalla löhöilyä vaikuttaa lihasmassaan ja aineenvaihduntaan niin, että sillä on haitallisia vaikutuksia terveyteen.

Tutkijoiden mukaan liikuntaa pitää harrastaa jopa lomien aikana, jotta esimerkiksi kakkostyypin diabeteksen ja sydänsairauksien riskit pysyisivät kurissa.

Istumatyö ja erilaisten näyttöjen ja ruutujen äärelle jämähtäminen ovat vähentäneet ihmisten päivittäistä liikkumista. Tämä on puolestaan lisännyt kroonisten tautien yleisyyttä väestössä.

Tutkimuksessa tarkkailussa oli 28 tervettä ja aktiivista henkilöä, joiden keskimääräinen ikä oli 25 vuotta ja painoindeksi oli 25. Osallistuneet pitivät tutkimuksen ajan aktiivisuusranneketta ja kirjasivat päiväkirjaa syömisistään. Lisäksi heille tehtiin perinpohjainen terveystarkastus ennen tutkimusta.

Liikuntaa tulisi harrastaa päivittäin

Tutkimuksen aikana osallistujien aktiivisuutta vähennettiin 80 prosentilla kahden viikon ajaksi. Tämä tarkoitti päivittäisen 10 000 askeleen supistumista vain noin 1500 askeleeseen päivässä.

Käytännössä tämä tarkoitti, että liikuntaan käytetty aika pieneni 161 minuutista vain 36 minuuttiin päivässä. Samalla aika, jolloin ei tehty mitään, lisääntyi keskimäärin 129 minuutilla.

Liikunnan vähentäminen näkyi heti lihasmassan kutistumisena ja rasvan lisääntymisenä kehossa. Rasvaa alkoi kertyä varsinkin keskivartaloon, joka nimenomaan lisää kroonisten tautien syntymisen riskiä.

Tutkimusta johtanut tohtori Dan Cubertson sanoo, että kahden viikon istuskelulla oli pieniä, mutta merkittäviä vaikutuksia fyysisesti aktiivisten ja terveiden henkilöiden yleiskuntoon.

– Päivittäinen liikunta on avainasemassa sairauksien ja terveysongelmien pitämisessä loitolla. Ihmisten täytyy välttää istumasta pitkiä aikoja, Cubertson lisää.


Lähde: Daily Mail

***


Lue myös:

    Uusimmat