Lomarahaleikkauksista kiivas väittely eduskunnassa: “Tällaista käsienpesua ei ole nähty sitten Pontius Pilatuksen”

Eduskunnassa väiteltiin muun muassa suomalaisten eriarvoistumisesta ja julkisen sektorin lomarahaleikkauksista, kun keskustelu hallituksen budjettiesityksestä alkoi.

Vaikka Suomen talous kasvaa, tyrmäsi valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) heti budjettikeskustelun aluksi ajatukset talouspolitiikan höllentämisestä.

– Elämme nyt noususuhdanteessa, mutta nimenomaan siitä syystä löysäämisvaatimukset kannattaa unohtaa. Suomen talouden monet ongelmat ovat edelleen ratkaisematta. Pitkään odotetun kasvun nostattama suhdannepöly ei saa peittää näköalaa, Orpo vaati.

Oppositio syytti hallituksen budjettiesityksen lisäävän eriarvoisuutta. Yksittäisistä asioista tulisin debatti nousi julkisen sektorin lomarahaleikkauksista.

– Reilu vuosi sitten hallitus otti vallan ajaa ensin kaikkien palkansaajien ja sitten julkisen sektorin pienipalkkaisten työntekijöiden lomaetuihin leikkauksia, SDP:n Antti Lindtman sanoi ja vetosi hallitukseen leikkausten perumiseksi.

Hallitus ja erityisesti kokoomus muistuttivat, että ehdotus lomarahojen leikkaamisesta tuli työmarkkinajärjestöiltä, kun niitä pyydettiin etsimään keinoja kilpailukyvyn parantamiseksi.

– Hallitus ei leikannut lomarahoja. Se oli kiky-ratkaisussa tehty ratkaisu. Hallitus olisi mieluummin pidentänyt työaikaa, mutta se ei sopinut ammattiliitoille, muuta kuin kuusi minuuttia per päivä. Ja tämän seurauksena muun muassa lomarahaleikkaukseen mentiin, sanoi kokoomuksen Ben Zyskowicz usean muun hallituspuolueen kansanedustajan kompatessa.

Oppositio syytti hallituspuolueita kiemurtelusta, ja väittely asiasta jatkui salissa pitkin päivää. Varsinkin vasemmistoliiton ja SDP:n edustajat hiillostivat hallitusta.

– Tällaista käsienpesua, jota hallitus ja erityisesti kokoomus nyt harrastaa, ei ole nähty sitten Pontius Pilatuksen. Hallitus ja valtiovarainministeriö ajoivat kiristyspakettia, jolla te kiristitte työmarkkinajärjestöjä, SDP:n Lindtman syytti.

– Ihmettelin, putosiko otsalleni hikipisara. Mutta se olikin käsienpesusta roiskuvaa vettä, kun kokoomus yrittää irtisanoutua kiky-sopimukseen kuuluneista leikkauksista, joita tehtiin pienipalkkaisten julkisen alan työntekijöiden lomarahoihin. Se oli sisilialainen tarjous: nämä leikataan tai me teemme vielä ikävämpiä ratkaisuja. Ei se käsiä pesemällä miksikään muutu, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki sanoi.

Hallitusta syytetään pienituloisimmilta viemiseltä 2:23

Turvallisuuspanostuksista kiitosta

Hallituspuolueiden edustajat nostivat budjetista ahkerasti esiin muun muassa koulutukseen ja työllisyyteen tehtävät lisäpanostukset. Opposition mukaan kyseessä ovat kuitenkin riittämättömät laastarirahat aiempiin leikkauksiin verrattuna.

Monet vihreiden ja vasemmiston edustajat syyttivät hallituksen tekevän tietoisesti päätöksiä, jotka lisäävät suomalaisten eriarvoisuutta.

– Ei kyse ole mistään itsestään tapahtuneesta kehityksestä, vaan hallituksen arvovalinnoista. Te päätitte, että köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Maailman talouden noususta kyllä otetaan kunnia, mutta vastuuta omien päätöksien seurauksista ei juuri haluta kantaa. Nyt esitetyt pienet korjaukset kertovat ehkä siitä, että omaatuntoa vähän kolkuttaa. Mutta eivät nämä nyt esitetyt laastarit paranna sitä kuilua, joka suomalaisten välillä kasvaa, vihreiden Emma Kari sanoi.

Valtiovarainministeri Orpo ja pääministeri Sipilä puolustautuivat korostamalla, että tehokkaimmin eriarvoistumista torjutaan lisäämällä työllisyyttä. Työllisyys onkin parantunut, vaikka hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta on edelleen kaukana.

Kiitosta hallituksen budjettiesitys sai keskiviikkona lähinnä Suomen sisäiseen turvallisuuteen myönnetyistä lisärahoista. Lähetekeskustelu jatkuu koko loppuviikon, ja budjettia käsitellään eduskunnassa aina jouluun asti.

Lue myös:

    Uusimmat