Lomailija löysi kelluvan ruumiin suurperheen turmapaikalta Kaliforniassa – onko kyseessä yksi kateissa olleista lapsista?

USA:ssa autolla kuolemaan syöksyneellä suurperheellä traaginen tausta 0:59

Yhdysvalloissa Pohjois-Kaliforniassa viranomaiset ovat nostaneet ruumiin läheltä paikkaa, jossa kahdeksanhenkisen perheen tila-auto syöksyi alas kallionjyrkänteeltä maaliskuun lopulla, kertoo CNN.

Perheen adoptiovanhemmat Jennifer ja Sarah Hart sekä kolme lasta, 19-vuotias Markis, 14-vuotiaat Abigail ja Jeremiah, löydettiin merestä pelastustöiden yhteydessä.

Loput kolme lasta, 16-vuotias Hannah, 15-vuotias Devonte ja 12-vuotias Sierra jäivät yhä kateisiin.

Ei jarrutusjälkiä

Poliisi epäilee, että perheen äiti ajoi auton tarkoituksella alas kalliolta.

Tutkimuksissa on selvinnyt, ettei paikalta löytynyt lainkaan jarrutusjälkiä ja vaikuttaa siltä, että auto on kiihdyttänyt vauhtia ennen jyrkännettä. 

Fox12-televisiokanavan mukaan auton vakionopeussäädin oli lukittu noin 145 kilometrin tuntivauhtiin.

Perheen vanhempia on epäilty perheväkivallasta. Sarah-äiti sai jo vuonna 2011 tuomioon lapsensa pahoinpitelystä.

Lomailijat huomasivat ruumiin meressä

Murhenäytelmä tapahtui pari viikkoa sitten Mendocinon piirikunnan alueella osavaltion pohjoisosissa.

Ruumis löytyi lauantaina, kun lomailijat huomasivat sen kelluvan Tyynessämeressä.

Lasten ruumiiden etsintä keskeytyi alueella perjantaina voimakkaan rankkasateen vuoksi.

Vielä ei ole varmaa, onko kyseessä Hartien lapsen ruumis. Mendocinon sheriffin toimisto ilmoitti, että kyseessä on afrikkalais-amerikkalaisen naisen ruumis.

Viranomaiset varmistavat ruumiin henkilöllisyyden DNA-testillä. Ruumiinavaus tehdään ensi viikolla. Tuloksen varmistuminen voi kuitenkin kestää viikkoja.

Viranomaiset uskovat, että perheen kaikki kuusi lasta olivat turma-auton kyydissä.

Lue myös:

    Uusimmat