Lomailija huomasi kelluvan ruumiin meressä Kaliforniassa – suurperhetragedian kuudes uhri varmistui

USA:ssa autolla kuolemaan syöksyneellä suurperheellä traaginen tausta 0:59

Yhdysvalloissa Pohjois-Kaliforniassa viranomaiset ovat vahvistaneet merestä huhtikuun alussa löydetyn ruumiin auto-onnettomuudessa olleen suurperheen jäseneksi.

Viranomaisten tekemän DNA-testin mukaan kyseessä on perheen nuorimman jäsenen, 12-vuotiaan Sierran ruumis.

Onnettomuus sattui, kun kahdeksanhenkisen perheen auto syöksyi alas kallionjyrkänteeltä mereen. Viranomaiset epäilevät turmaa tahalliseksi.

Perheen vanhemmat Jennifer ja SarahHart sekä neljä muuta lasta ovat löytyneet aiemmin. Kaksi lasta, 16-vuotias Hannah sekä 15-vuotias Devonte, ovat edelleen kateissa.

Viranomaiset epäilevät, että koko kahdeksanhenkinen perhe oli autossa turmahetkellä.

Lomailija huomasi ruumiin meressä

Sierran ruumis löytyi, kun alueella ollut lomailija havaitsi möykyn meressä. Viranomaiset nostivat lapsen ruumiin ylös.

Viranomaiset epäilivät tuoreeltaan, että kyseessä olisi Hartin perheen jäsen. He kertoivat tuolloin, että kyseessä on afrikkalais-amerikkalaisen naisen ruumis.

Tulos selvisi viime viikolla, kun ruumille suoritettiin DNA-testi.

Lasten ruumiiden etsintä keskeytyi kuun alussa alueella voimakkaan rankkasateen vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat