Vuoden 1996 Miss Suomi julkaisi eteerisen kauniin kuvan Instagram-tilillään.
Vuonna 1996 Miss Suomeksi kruunattu ja Miss Universum -kisoissa toiseksi perintöprinsessaksi valittu Lola Odusoga, 39, julkaisi maanantaina rohkean, paljastavan ja jopa eroottisen kuvan Instagramissa.
Kuvassa Lola poseeraa silkkisessä yöpaidassa, jonka toinen olkain on tippunut alas. Naisen jalat ovat ristissä.
– Muista, olet aina jollekin syy hymyyn, Lola kirjoittaa kuvan yhteydessä.
Odusogan Instagram-tilin seuraajat kommentoivat kuvaa innokkaasti. Yksi kommentoija kehuu naista "silmäkarkiksi" ja toinen kuvailee Lolaa "iloksi silmälle".
Marraskuussa Lola Odusoga avautui Ilta-Sanomissa sosiaalisessa mediassa kokemastaan häirinnästä. Ex-missi kertoi lehdessä poistaneensa julkisia Facebook-profiilejaan jatkuvan häirinnän vuoksi.
Lola kertoi haastattelussa saavansa somessa säännöllisin väliajoin kuvia, kutsuja ja mielihalujen ilmauksia.
– Ei minua kiinnosta nähdä kenenkään vieraan ihmisen alapäätä, todellakaan. Enemmän oksettaa, Lola kertoi artikkelissa.
– Se on surullista ja monelle varmasti aika kovaa. Eivät kaikki osaa ohittaa asiaa, vaan kyse on oikeasti rankoista jutuista. Tulee mieleen nuoremmat alalle lähtevät. Toivottavasti he eivät joudu kokemaan samaa kuin minä.
Uusimmat
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
Lataa lisää