Lokaläkähdys tuntui eri puolella Suomea, jopa omena puhkesi kukkaan – seuraavaksi sää viilenee ja muuttuu epävakaisemmaksi

Ilmastonmuutos lämmittää Suomen syksyjä 1:58

Kaikkien aikojen korkein lämpötila lokakuussa mitattiin tänään Kruunupyyssä, jossa lämpömittari näytti 20,9 astetta. 

Lämpöennätys tuntui laajalti eteläisessä Suomessa ja maan keskiosassa, kertoo MTV Uutisten meteorologi Mette Mannonen.

– Lämpötilat ovat olleet tänään 20 asteen vaiheilla laajalti etelässä, lännessä ja maan keskivaiheilla. Esimerkiksi Oulunsalossa mitattiin 20,5, Lappeenrannassa 19,9 ja Heinolassa 19,5 astetta. Aivan etelässä ei päästy 20 asteen tuntumaan, kertoo Mannonen.

Myös Lapissa on ollut tänään keskimääräistä lämpimämpää, vaikka 20 asteeseen ei siellä päästy.

Sumupilvet eivät tulleet tielle

Mannosen mukaan poikkeuksellisen lämmin ilma saapui Suomeen läheltä päiväntasaajaa.

Kun sää on pysynyt aurinkoisena, eikä lämmön tielle ole osunut esimerkiksi sumupilviä, on lämpötila päässyt nousemaan.

– Yleensä tähän aikaan vuodesta sumupilviä on enemmän.

Meteorologin mukaan sää jatkuu keskimääräistä lämpimämpänä, mutta viilenee ja muuttuu epävakaisemmaksi.

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila tviittasi tänään kuvan, jossa omenapuu kukkii:

Juttua päivitetty klo 22.11: Päivän korkein lämpötila on Kruunupyyssä Pohjanmaalla mitattu 20,9 astetta. Aiemmin Ilmatieteen laitos kertoi asteita olleen 21.

Lue myös:

    Uusimmat