Lohduton näky odotti Irpinissä ja lähikylissä venäläisjoukkojen poistuttua – osa asukkaista kuoli kesken pakomatkan
Ukraina ilmoitti maanantaina saaneensa Irpinin ja lähialueita takaisin valtaansa. Ukrainalaissotilaita ja journalisteja odotti lohduton näky, kun tuhot Irpinissä ja lähikylissä paljastuivat.
Irpinin kaupunki oli tiistaina aavemaisen hiljainen. Ukrainian Witness Project -mediaprojektin kuvaajan tallentamat video on ensimmäisiä, joita kaupungista nähdään Venäjän joukkojen viikkoja kestäneen valtauksen jälkeen.
Muun muassa CNN ja Reuters ovat todentaneet videon aitouden.
Kaduilla makasi asukkaiden ruumiita, osa heistä näytti kuolleen kesken pakomatkan. Videolla näkyy kadulla makaava mies, ja hänellä on vedettävä matkalaukku vierellään.
Kulkukoirat vaeltelivat ympäri kaupunkia ruokaa etsien talojen raunioista. Kaukaisuudessa kuului taistelujen ääniä, mutta muuten hiljaisuutta ei rikkonut kuin tuulen vaikerrus.
Noin 20 kilometrin päässä pääkaupunki Kiovasta sijaitsevassa Irpinissä on käyty jatkuvia tulitaisteluita. Noin 60 000 asukkaan kaupungista on paennut tuhansia ihmisiä.
Sotilaat löysivät yksinäisen koiran
Myös Irpinin läheisessä pienessä kylässä ukrainalaisia odotti lohduton näky.
Uutistoimisto Reutersin kuvaaja pääsi seuraamaan, kuinka ukrainalaissotilaat ottivat selvää kylän tilanteesta ja etsivät eloonjääneitä.
Kylä oli pitkälti raunioina.
Kun sotilaat tutkivat kerrostaloja, yhdessä asunnoista heitä odotti karvainen yllätys. He löysivät sieltä koiran, joka on todennäköisesti jäänyt jälkeen sotaa kiireessä pakenevalta perheeltä.
Sotilaat ottivat koiran mukaansa, ja toivovat vielä löytävänsä sen omistajan.
Vaikka Ukraina on saanut voitettua Kiovaa ympäröiviä alueita takaisin ja Venäjä on ilmoittanut siirtävänsä joukkojaan Itä-Ukrainaan, ei asiantuntijoiden mukaan kannata vielä ajatella, että taistelut Kiovan lähistöllä kokonaan lakkaisivat.
YK:n mukaan Ukrainassa on kuollut Venäjän hyökkäyksen aikana jo 1 179 siviiliä, joista 104 on lapsia. Luku on kuitenkin todennäköisesti vielä suurempi.
YK ilmoitti keskiviikkona nimenneensä kolme ihmisoikeusasiantuntijaa tutkimaan Ukrainan sodassa tehtyjä mahdollisia sotarikoksia.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää