Ukrainalaiskuvernööri irvailee Venäjän lupauksille vähentyvästä sotilastoiminnasta: "Se on tarkoittanut ilmaiskuja"
Venäjän hyökkäykset eivät ole hiipuneet Tshernihivin alueella, sanoo kuvernööri Vjatsheslav Tshaus Reutersin mukaan.
Näin siitä huolimatta, että Venäjä kertoi aiemmin tällä viikolla vähentävänsä sotilasoperaatioitaan kyseisellä alueella.
– Uskommeko siihen (lupaukseen)? Emme tietenkään, kuvernööri totesi Telegramissa.
Ukrainassa on laajalti epäilty Venäjän niin sanottujen lupausten olevan mahdollisesti vain harhautuksia.
– "Vähentynyt aktiviteetti" Tshernihivin alueella on näkynyt vihollisen tekeminä iskuina Nizhynin kaupunkiin ja koko yön he tekivät hyökkäyksiä Tshernihiviin, kuvernööri Tshaus sanoi.
Chausin mukaan Venäjä on tehnyt muun muassa ilmaiskuja.
Venäjä on kertonut niin sanotun sotilaallisen erikoisoperaationsa ensimmäisen vaiheen olleen menestys ja nyt maa keskittyy omien sanojensa mukaan Luhanskiin ja Donetskiin. Laajasti on kuitenkin arvioitu, että Venäjä on epäonnistunut alkuperäisten tavoitteidensa saavuttamisessa.
Uusimmat
-
15:01
Leijonien ykkösketjusta jo neljäs painos – näin Mikael Granlund arvioi uutta laituriaan
-
14:53
Santahaminan poliisioperaatiosta lisätietoa – ammattisotilas loukkaantui luodista
-
14:51
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
14:35
Pikkusiskoja hoitaneen 12-vuotiaan pelot osuivat oikeaan, kun äiti ei tullut kotiin – poliisille riipaiseva vetoomus
-
14:34
Jukka Jalonen latasi luun kurkkuun MM-areenan uumenissa – "Silloin asiat olisivat aika huonosti"
-
14:33
Presidenttipari valtiovierailulle Viroon
-
14:24
Orpo: Käännytyslaista esitys ensi viikolla
-
14:18
Poliisin aseenkäytöstä Espoossa uutta tietoa – epäilty tähtäsi poliisia päähän
-
14:16
Huippukuntoinen Lotta Harala järkyttyi illan kisapaikalla: "On paikkailtu vähän"
-
14:03
Käärijältä uusi aluevaltaus – debytoi ääninäyttelijänä
-
13:57
Putinin uusi puolustusministeri on "häikäilemätön ja paljon kovapäisempi" kuin Shoigu – nimesi nyt kaksi päätavoitettaan
-
13:50
Tämä merkintä on väärä ajo-opetukseen – poliisi säästi kuitenkin sakoilta
-
13:49
Oululaislääkäriä vastaan nostettu syyte – epäillään törkeästä huumausainerikoksesta
-
13:40
Räntävaroitus! Hellerajat paukkuvat, mutta ensi viikolla tilanne muuttuu
-
13:35
EU ja Nato kehottavat Georgiaa perääntymään "venäläislain" hyväksymisestä
-
13:32
Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään pahoinpitelystä
-
13:29
Zelenskyi lykkää ulkomaanvierailujaan
-
13:18
Päävalmentaja avaa Iivo Niskasen yllätysratkaisun taustoja – merkittävä ero viime vuoteen
-
13:18
Uutta tietoa Espoon tulipaloista – nuorin epäilty 11-vuotias
-
13:15
Lähde: SM-liigan 20-vuotias maalipyssy teki NHL-sopimuksen
-
Lataa lisää