LM: Erot poliisien odotusajoissa kasvaneet – yhdessä kunnassa voi joutua odottamaan jopa kaksi tuntia

Poliisin voimavarat koetuksella 10:12

Erot poliisien odotusajoissa ovat kasvaneet entistä suuremmiksi, uutisoi Lännen Media.

Katso video!

Poliisin voimavarat koetuksella!

Lännen Median Poliisihallitukselta pyytämien alkuvuoden tilastojen mukaan Suomessa on jo seitsemän kuntaa, jossa poliisia saa odotella vähintään tunnin.

Utsjoella poliisia saa odotella yli kaksi tuntia, Pietarsaaressa puolestaan 10 minuuttia.

Poliisin tammi-elokuun tilastoinnin mukaan Suomessa on 136 kuntaa, joissa poliisin tulo hälytyksen teon jälkeen kestää vähintään puoli tuntia.

Hallitus päätti budjettiriihessään 3,3 miljoonan euron määrärahasta poliisin palvelutason parantamiseen haasteellisilla sekä harvaan asutuilla alueilla.

Tarkkaa vahvistettua suunnitelmaa poliisivirkojen sijoittamisesta ei ole kuitenkaan vielä olemassa.

Lue myös:

    Uusimmat