Lisäkoulutus vähentänyt raitiovaunuvahinkoja – kuljettajia opetetaan ajamaan tasaisesti

HKL:ssä edistetään turvallisen, taloudellisen ja tasaisen ajamisen tavoitetta Liikenneturvan ennakoivan ajon koulutuksella (EAK).

Koulutuksen on huomattu parantaneen turvallisuutta, vähentäneen vahinkoja ja tuoneen HKL:lle selkeitä kustannussäästöjä

Vaikka vasta pieni osa kuljettajista on saanut EAK-koulutuksen, on se jo nyt vähentänyt raitiovaunuliikenteen onnettomuuksia, mikä puolestaan on säästänyt Helsingin kaupungin liikennelaitokselta arviolta 10 000 euroa.

– Vaikutuksia koko raitiovaunuliikenteen liikenneonnettomuuksiin ei vielä kunnolla pysty arvioimaan. Selvästi näkyy kuitenkin EAK-kurssin käyneiden uusien kuljettajien liikenneonnettomuuksien vähenemä, sanoo HKL:n koulutusvastaava Jonne Kuusniemi.

Oppien avulla saadaan ajosta paitsi turvallisempaa myös tasaisempaa, mikä lisää matkustajatyytyväisyyttä. Lisäksi koulutuksen avulla saadaan ajosta taloudellisempaa.

– Ennakoivan ajon koulutuksella saamme myös sähkön kulutusta pienennettyä, Kuusniemi toteaa.

Ennakoivan ajon koulutus sopii kaikille kuljettajille

Vaikka koulutus on alun perin suunniteltu kumipyöräliikenteeseen, taipuu ennakoivan ajamisen ajattelutapa erinomaisesti myös raitioliikenteeseen.

– Raitiovaunun kuljettaja kohtaa samoja ongelmia kuin ajoneuvojen kuljettaja. On esimerkiksi väsymystä, turtumista tuttuun reittiin tai kevyen liikenteen tuomia haasteita. Kunkin kuljettajan kannalta tärkeät asiat tulevat käsitellyksi keskustelun kautta ilman, että kouluttajat joutuvat osoittelemaan sormella ja tuputtamaan tietoa”, Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo kertoo.

Lähde: Liikenneturva

Lue myös:

    Uusimmat