Lintilä Terrafamesta Keskipohjanmaalle: Kaivosten pyörittäminen ei ole valtion tehtävä

Tulevan elinkeinoministerin Mika Lintilän (kesk.) mukaan valtion perustehtävä ei ole kaivostoiminnan pyörittäminen, kertoo Keskipohjanmaa.

Lintilä sanoo lehdelle, että Talvivaaran kaivosta pyörittäneen Terrafamen on tärkeintä saada ulkopuolista rahoitusta toiminnan jatkamiseksi.

Terrafame on käynyt vuoden aikana neuvotteluja Talvivaaran kaivoksen rahoituksesta ja omistuksesta. Rahoituksen olisi löydyttävä vuoden loppuun mennessä.

Lintilän mukaan Terrafamen tilanne ei kuitenkaan näytä toivottomalta. Hänen mukaansa tähän vaikuttavat nikkelin parantunut maailmanmarkkinahinta ja se, että yhtiön ympäristöasiat näyttäisivät olevan paremmalla tolalla.

– Ainakin tällä hetkellä näyttää, että vesiongelma on saatu hallintaan ja että prosessi toimii niin kuin sen alun perin pitikin, Lintilä sanoo lehdelle.


Lue myös:

    Uusimmat