HS: Terrafamelle löytymässä vihdoin uusi omistaja

HS: Terrafamelle on löytynyt uusi omistaja 1:16

Valtio on Helsingin Sanomien tietojen mukaan löytänyt kaivosyhtiö Terrafamelle viimein uuden omistajan. Uudesta omistusrakenteesta on määrä kertoa tiedotustilaisuudessa perjantaina alkuiltapäivällä.

Terrafamen uusi omistaja olisi HS:n tietojen mukaan löytynyt ulkomailta. Valtio jatkaisi uudessa järjestelyssäkin edelleen kaivosyhtiön suuromistajana. Valtion tavoitteena on kuitenkin ajan mittaan irtautua omistuksesta kokonaan.

Terrafame Group on valtion kokonaan omistama kaivosyhtiö. Valtio perusti Terrafamen syksyllä 2015.

Työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) on haettu entisen Talvivaaran kaivostoimintaa jatkaneelle Terrafamelle pysyvää omistusratkaisua pitkään. Viimeiset neuvottelut on käyty HS:n tietojen mukaan hyvin pienessä piirissä tietovuotojen välttämiseksi.

Valtio sai kaivosyhtiön syliinsä Talvivaaran konkurssin jäljiltä. Valtio on joutunut pumppaamaan kaivosyhtiöön rahaa konkurssin jälkeen jo puolisen miljardia euroa.

Valtioneuvosto päätti torstaina valtuuttaa työ- ja elinkeinoministeriön merkitsemään valtion puolesta Terrafame Groupin osakkeita ja korottamaan yhtiön osakepääomaa 22,5 miljoonalla eurolla vuoden 2017 talousarvion mukaisesti.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.), Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia eikä Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen vastanneet STT:n soittopyyntöihin asiasta torstai-iltana.

Lintilä sanoi kuitenkin Ylen TV1:n Ykkösaamun haastattelussa 28. tammikuuta, että Terrafamen rahoitusneuvotteluissa saattaa olla tuloksia kerrottavana parin viikon kuluttua.

Terrafame teki loppuvuodesta ensimmäisen kerran voittoa 1:56

Lue myös:

    Uusimmat