Suomi 2011. Ohjaus & käsikirjoitus: Elias Koskimies. Tuotanto: Jarkko Hentula. Kuvaus: Hena Blomberg. Leikkaus: Iikka Hesse. Pääosissa: Malla Malmivaara, Jukka Puotila, Ilkka Villi, Iida Lampela, Niina Herala. Kesto: 84 min.
Mediamaailma ja eritoten mediajulkisuus ovat maalitauluina Elias Koskimiehen kuvia kumartelemattomassa elokuvauutuudessa Likainen pommi. Kyseessä on yhtä aikaa sekä satiiri että farssi, joka pirstaleisen muotonsa puolesta muistuttaa enemmän tv-sketsiviihdettä kuin elokuvakerrontaa.
Likainen pommi kertoo levy-yhtiön pr-koordinaattorista nimeltä Mirccu (Malla Malmivaara). Mirculla ei mene ihan putkeen millään elämän osa-alueella. Työpaikka on vaakalaudalla, sillä latteuksia lateleva pomo (Jukka Puotila) haluaa alaiseltaan vankempia näyttöjä. Jalkavammainen futaripoikaystävä (Ilkka Villi) sohvaperunoi remonttikaaokseen jämähtäneessä kodissa.
Mirccu saa viimeisen työtilaisuuden, mutta toimeksianto ei ole helppo: naisen missioksi lankeaa oikukkaan tähden, ”pediksiä” kosiskelevan pissiksen (Iida Lampela) promoaminen.
Hankalan teinitähden hoivaaminen vie Mircun voimat, ajan ja pian myös poikaystävän. Mikään uhraus ei silti tunnu liian suurelta, ei ainakaan johtoportaan tai poispilatun asiakkaan näkökulmasta.
Likainen pommi on elokuva, joka ei varmasti jätä katsojaansa kylmäksi. Väittäisinpä, ettei tällaista konseptia ole tässä maassa vielä kokeiltu, ei ainakaan elokuvassa.
Koskimies provosoi ja ampuu yli, korkealle ja kovaa. Joskus osuu ja uppoaa, mutta ei tässä ryöpytyksessä hutilyönneiltäkään vältytä. Rimanalitukset ovat rajuja, mutta ehkä ne on vain hyväksyttävä radikaalin kerrontakokeilun väistämättömänä hintana.
Eka vartti pistää jo katsojan sietokyvyn testiin: jaksaako puhkiselittävää kertojanääntä vai lampsiako saman tien ulos? Samalla voi miettiä omaa suhdettaan Likaisen pommin pääasialliseen agendaan, poliittisen epäkorrektiuden röhönauruun. Lieventävänä asianhaarana voi pitää elokuvan pyrkimystä pilkata kaikkea ja kaikkia tasapuolisesti.