Liito-oravien tiedossa olevien pesäpaikkojen säästäminen hakkuilta ei ole riittävä keino niiden suojelussa. Näin toteavat liito-oravien esiintymistä tutkineet Helsingin ja Turun yliopistojen tutkijat tuoreessa tutkimuksessa.
Nykyisen suojelutavan heikkous on ensinnäkin se, että vain pieni osa lajin pesäpaikoista tunnetaan. Lisäksi hakkuiden takia elinpiirit voivat heikentyä elinkelvottomiksi, vaikka pesäpaikka säästyisikin.
Suojelun tueksi tutkijat ovat laatineet Etelä- ja Keski-Suomea koskevan liito-oravan esiintymisennustekartan. Tutkimus auttaa pesäpaikkojen etsinnässä, mutta osoittaa samalla, että maisema- ja aluetason tekijät ovat tärkeitä.
– Löydettyjen pesäpaikkojen säästäminen ei ole riittävä suojelukeino. Lajille tärkeiden ravinto- ja kolopuiden määrää tulisi lisätä kaikissa talousmetsissä liito-oravan asuttamilla seuduilla, sanoo tutkija Maarit Jokinen Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta tiedotteessa.
Suojelutoimia tarvitaan hänen mukaansa esimerkiksi Länsi-Suomessa, missä lajin esiintyminen on voimakkaasti vähentynyt.
Suojeltu luonnonsuojelulain ja EU:n luontodirektiivin perusteella
Liito-oravan esiintymisennustekartasta hyötyvät esimerkiksi alueelliset luonnonsuojelu- ja metsäviranomaiset.
– Lisäksi sitä voidaan käyttää kannanseurannan suunnittelussa ja lajin uhanalaisuusarvioinnin apuna, sanoo intendentti Jari Valkama Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta tiedotteessa.
Liito-orava on itäinen laji, ja Suomi sen läntisin asuinalue. Uhanalainen liito-orava on suojeltu EU:n luontodirektiivin ja Suomen luonnonsuojelulain perusteella. Sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä.